maanantai 7. tammikuuta 2013

Jee, esteitä!

Pitkästä aikaa pääsin hyppäämään, olen jo monta kertaa yirttänyt mutta aina on kummasti tullut aivan muita suunnitelmia, jotka joku ihan muu kuin minä on päättänyt. Tänään viimein sää suosi ja pohja oli melko hyvä niin uskalsin sellaisia ehkä 60cm ristikoita hypellä linjassa  niin, että väliin tulee 6 laukka-askelta.

Koska mulla ei tänään ollut ketään kuvaamassa, enkä alkanu kuvailemaankaan niin päätin kaivaa täältä blogista kuvia, mutta sain todeta ettei täällä ole kuin yksi hyvä kuva Taavin hoidosta, siis tällainen kesäienn valmennuksesta....
Hoidin tosi nopeasti, koska luulin että minulla on menoa viideltä, olikin vasta kuudelta...Siinä vaiheessa kun laitoin takasuojaa pikkuveljeni hienosti keksivät laskea liukureilla ja siitähän Taavi suoraan sanottuna sekosi. Pomppi ja puhisi koko loppuhoidon ajan niin, että hyvä ettei satula lentänyt selästä. Sain pomppia myös aika kauan ennenkuin pääsin selkään, mutta kun siellä oli ei Taavi enää ollutkaan niin reipas, vaan laiska kuten aina...
Tietenkin molemmat esteet olivat hirvittävän pelottavia ja niille piti puhista ja niitä piti säikkyä, samoin peltotietä jota melkein aina ratsastan... Kauhea pukittelu ja hyppely ja sitten toimi taas melkein kuin laiska unelma...
Alkuverkaksi otin lähinnä pikaisen kaikki askellajit läpi- ratsastuksen, koska todella luulin minulla olevan kiire. Keskityin pääasiassa siirtymisiin ja sainkin muutamia nättejä siirtymisiä muodossa, samoin kuin sain melko hyviä laukannostoja.
Hihi, hauskaa on :D Ilmeisesti ei niin totista ratsastusta ku poni on tolla tavalla :D
Hypyt sujuivat paremmin kun olin osannut odottaakkaan, ensimmäiseksi koetin ravista ja perjaatteessa kielsti mutta hyppäsi kuitenkin paikaltaan, joten jäin aika pahastikin jälkeen. Kokosin itseni ja heti kun Taavi alkoi himmailla ajoin eteen niin johan pomppasi. Otin reilu kymmenen hyppyä ja kaikki menivätkin hyvin, vaikka taas sai todeta ettei Taavi yhtään katso askeleitaan ja kokoajan yrittää luistaa töistä. Siitä huolimatta saimme todella hyviä ja sujuviakin hyppyjä, olen tyytyväinen.




Sori todella noista vanhoista kuvista, mutta en jaksanut alkaa lähteä poneja kuvailemaankaan, en enää tänään... Mutta ehkä huomisesta koulusta/maastosta jaksaa jo ottaa kuvia, tosin varmaan puhelimella :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti