Paljon tekstiä ja vähän kuvia

Eli, ajattelinpas nyt kun on joulun jälkeen vähän kerennyt jo palautumaan, että on aika kirjoitella joulukuun kuulumisia tänne blogiinkin. Aika paljon on tapahtunut kaikkea jännää, eli luvassa on todella paljon tekstiä! Olen/olemme olleet myös harvinaisen laiskoja kameran kanssa, joten kuvia/videoita sen sijaan ei ole paljoa hevosaiheisia, koetin etsiä sitten tällaisia luontokuvia tänne vähän värittämään postausta. Huoom! Tämä on toinen postaus tänään, ja mahdollisesti kolmaskin on tulossa tänään/viimeistään huomenaamulla!

Palataan sitten ihan alkukuuhun, neljänteen päivään, jolloin Jemina tuli meille ja hyppäsi Hensulla. Se olikin jo siinä yhdessä joulukalenterin luukussa, mutta siis tulivat muutamaa pikkuestettä ja muutamaa ohijuoksua (ja muuta toilailua) lukuunottamatta meni kyllä oikein mainiosti. Hensukin kun on niin mainio esteponi. Taavia irtojuoksutettiin tarhassa, ja kyllä se osasi ottaa ilon irti siitä touhusta. Pukkeja pukkien perään jä ihan älytöntä sinkoilua miten sattuu... Mutta no, jokainen tavallaan.

Viides päivä minulla oli Hannalla puomitunti ja tultiin ympyrällä neljää puomia, jotka olivat mukamas yhtä kaukana toisistaan, ja siinä sitten piti saada laukassa joka väliin yhtä monta askelta. Ei ollut ihan yksinkertaista... Lopulta tajuttiin vähän miten homma toimii, mutta koko tunti siinä menikin.

Jeps, sitten olivat taas estekisat Hannalla kuudes päivä, mentiin 70cm luokka. Ja ihan hyvin meni, saatiin pudas tulos ja jäi hyvä mieli radasta, vaikka vähän rutiinia vielä tarvitaankin. Mutta vaikka poni oli innoissaan niin hienosti tuli takaisin ja pysyi kuulolla =) Kyseessä olivat siis pukuratsastuskisat, eli sai pukeutua, ja me pukeuduimme inkkareiksi. Lopullinen saldo päivältä oli 70/80cm luokan 2. sija (ruusuke ja muki), luokan paras puku- palkinto ja Someron Ratsastajien junioriestemestaruus 2013. Tia tuli Hannalla toiseksi 50/60cm luokassa ja voitti ratsastuskoulumestaruuden. Hieno poni! ♥

Seitsemäs päivä kuvattin Jennan kanssa videopostausta kun hyppäsimme poneilla. Tämäkin löytyy jo joulukalenterista =) Meni tosi kivasti, Hensu ei ollut ihan hyppytuulella, mutta kyllä sekin lopulta meni yli kaikista. Taavi oli aika hyvä ja oikeasti vaivautui hyppäämäänkin, tultiin pari kertaa viimeisenä esteenä 85cm pysty, eikä poni edes kieltänyt kertaakaan!

Kymmenes päivä menimme Jeminan kanssa Hensulla pulkkaratsastusta, ja kyllä se on vain jotain niin hauskaa. Hensukin oli hetken totuttelun jälkeen täydessä vauhdissa ja aivan innoissaan. On se kyllä superponi kun jaksaa aina vaan innostua kaikesta mitä sen kanssa keksii tehdä!

Perjantai kolmastoista päivä minulla piti olla Nevalan toinen valmennus, mutta hänen pitiin lähteä viemään hevosta klinikalle joten Iitu piti meille normaalin tunnin. Menin Hannalla, ja tultiin ensin ymyprällä neljää puomia, joissa oli melko sama välimatka, ja joka väliin piti saada sama askelmäärä. Kyllähän se onnistui lopulta, vähän ehkä tuurilla mutta onnistui kuitenkin. Sen jälkeen tultiin taas sellaista kolmen esteen sarjaa ja edelleen valui vähän sinne oikealle seinää kohti, mutta sain nyt jo paremmin suoristettua!

Estetunti Hannalla

14. päivä hyppäsin Taavilla ilman satulaa (videopostaus) ja meni ihan kivasti. Poni ei kieltänyt kertaakaan, vaikka itse sen välillä ohjasin sivuun. Tehtävä oli siis ensin neljä ravipuomia, joista viimeinen oli vähän korotettu. Sitten laukannosto, puomin yli ja sitten este. Lopulta tuo viimeinen este nousi sinne 70cm korkeuteen ja hyvin meni poni siitäkin yli, pari kertaa ihan ravissa.

15. päivä käytiin Jeminan kanssa oikein pitkällä, rentouttavalla ja mukavalla maastolenkillä. Ponit osasivat melkein käyttäytyä, Hensu osasi aika hyvinkin, mutta Taavilla oli ne pakolliset ryöstöt (laukassa Hensun perään) ja säikkymiset (!). Muuten selvittiinkin sitten oikein hyvin koko matkasta.

18. päivä tehtiin Jeminan kanssa joulukalenterin 24. luukkua, mutta en paljasta sitä vielä. Sen jälkeen mentiin kummallakin ponilla ilman satulaa, ja se oli melko lailla vaarallista touhua aika ajoin. Ne olivat hieman villeinä, Hensu nappasi yhtäkkiä laukalle, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt, ja Taavi sinkoili milloin mistäkin syystä. Mentiin sitten tarhaan vähän rauhoittuman ja vaihdettiin lopulta vielä hevosetkin, ja, ihme kyllä, sitten meni hyvin. Taavi lopetti pöllöilynsä ja Hensu (lopulta) malttoi rauhoittua.

19. päivä minulla oli puomitunti Gretalla, ja se oli tuskaa. Olin mennyt viimeiset kolme ja puoli kuukautta poneilla, ja sitten minut laitettiin suuriliikkeisen kouluhevosen selkään. Nojaa, yhdessä kerrassa en ihan ehtinyt tottua siihen. Tultiin sitä samaa tehtävää kuin silloin Hannan kanssa, eli ympyrällä neljä puomia. Ja ongelmana oli, että en osannut edes ohjata Gretaa puomeille... Se kun tarvitsi vahvat ulkoavut, ja ne ovat minulla aika epävarmat ja tuppaavat unohtumaan. Lopulta kuitenkin osattiin tulla tehtävä. Nyt. Minun täytyy alkaa ratsastamaan enemmän hevosilla, eihän tästä tule mitään!

20. päivä olisi ollut todistustenjako, mutta en lähtenys sitä hakemaan (pitkä matka, 15min koulussa, ei järkeä). Iltapäivällä Jemina tuli meille ja ratsasteltiin vain jotain omiamme, Jemina meni Hensulla ilman satulaa, minä menin Taavilla satulalla sattuneesta syystä. Iskä pyöri pihalla traktoreineen ja Taavi keräsi siitä vähän kierroksia. Meni kuitenkin yllättävän hyvin ja kun Taavi oli reipas halusin hypätä vähän. Kasasin sellaisen 70cm pystyn ja Taavi tuli sen pari kertaa ihan hyvin. Sitten, seuraavalla hypyllä, juuri ponnistuksen jälkeen Taavi huomasi taas sen traktorin ja heti laskeutumisesta lähti pukittelemaan. Olin muutenkin jäänyt hypyssä vähän jälkeen ja ensimmäisestä pukista lensin jonnekin kaulalle istumaan. Roikuin siellä kyydissä muutaman pukin ajan kunnes lopulta, kun poni heilautti päätään, kierähdin sen eteen. Olin, tottakai, pitänyt ohjat kädessä ja nousin Taavia manaten seisomaan. Se hetken seisoi tyhmän näköisenä, kunnes huomasi taas saman traktorin ja veti sitten pukkilaukkaa ympärilläni. Hensukin kavahti jo Taavia kauemmas, mutta Jemina pysyi sentään hienosti kyydissä. Sen jälkeen otin vielä monta hyvää hyppyä ja lopettelimme siihen kun alkoi olla jo aika pimeää.

22. päivä Jemina tuli meille yöksi. Sitä ennen pidin Annille vähän tuntia Hensulla ja heillä meni kyllä oikein hyvin. Kun Anni lopetti hain Taavin laitumelta ja hoidettiin se Jeminan kanssa pikaisesti kuntoon. Sitten ratsasteltiin jotain rennosti ympäri pihaa ja pidettiin lähinnä hauskaa.

Tämä on minun mielestäni aika hieno, juuri sen takia että se on tärähtänyt!

23. päivä pidimme poneille niiden joulupäivän, koska en ollut kotona aattona/joulupäivänä. Ne saivat yöksi karsinaansa havuja, laitumelle kuusen ja Hensulla kävimme jouluajelulla. Myös kauroissa oli omenan- ja leivänpaloja.  Normaalien valjaiden lisäksi Hensun aisoihin kieputettin kultaista joulukuusenkoriste- nauhaa, sen selkään laitettiin muutaman joulukuusenpallot ja harja, häntä ja otsis sillä letitettiin punaisilla nauhoilla (jotka olivat silloin Hannallakin kisoissa). Ajelulla mukana olivat Ville, Jemina ja minä. Otettiin muutama laukkapätkäkin, kaikki sujui oikein hyvin. Jemina piti minulle ja Taaville estetunnin, kun kerran halusi. Tulimme kahta estettä, joiden välin piti ottaa kolme tai neljä laukka-askelta (vaihdeltiin määrää). Aluksi Taavi oli aika tahmea, mutta parani loppua kohden. Sitten Jemina sai päähänsä laittaa kaksi satulahuopaa ensimmäiseen esteeseen ja siitä Taavi ei tykännyt. Niin kauan kun ne siinä olivat se joka kerta tuoijotti niitä, epäroi ja loikkasi ihan hassusti yli. Lopuksi huovat otettiinkin pois ja tultiin kerran kunnolla.

28. päivä minulla alkoi valmennusviikonloppu Hannalla Somerolla. Ekana päivänä meillä oli esteitä. Heti tallille tultuani autoin siivoamaan karsinoita kun olin ajoissa. Aamupäivällä oli puomitunti ja voi että ponilla oli vauhtia, kun se ei ollut juuri päässyt laukkaamaan joulun aikana. Tultiin alkuverkaksi kaksia ravipuomeja suoralla linjalla, joiden väliin piti ottaa siirtyminen käyntiin. Olimme poni ja hevosryhmissä, joten oli ihan kiva että oli suurinpiirtein samankokoisia ratsukoita. Minun kanssani oli kaksi muualta tullutta poniratsukkoa, joilla molemmlla meni tosi kivasti. Sitten tultiin laukassa kolmea kavalettia, joiden väliin piti aina saada neljä tai viisi askelta. Aluksi päästiin viidellä. Sen jälkeen vielä ympyrä laukassa, johon sisältyi kaksi puomia. Tämä tehtävä onnistui ihan kivasti, ja kavaletit nousivat han ylös (40cm?) ja siinä vaiheessa Hannalla ei tullut väleihin enää kuin neljä askelta. Samaa tultiin myös toisesta suunnasta ja silloin ympyrän jälkeen piti saada hyvin ulkoavut jotta sai hevosen käännettyä kavaleteille. Sain Hannan ensimmäistä kertaa juoksemaan kavaletin ohi kun en ollut tarpeeksi tarkkana, ja sitten se yritti samaa uudelleen mutta lopetti onneksi siihen kun ei päässyt ohi.
 Teoriassa suunnittelimme omia ratoja ja minunkin ratani hylättiin heti... Maijan rata hyväksyttiin, sitä muuteltin vähän ja sitten menimme rakentamaan se maneesiin. Siinä oli kahdeksan estettä. Sitten satuloimme ponit ja menimme hyppäämään.
 Hannan kanssa oli vähän ongelmia saada oikeaa laukkaa, jouduin melkein aina korjaamaan ravin kautta oikean laukan. Rata oli meille muuten aika helppo, paitsi että ponilla oli sen verran vauhtia että kerran meinasi mennä nurinkn laskeutumisessa kun jalat eivät olleet yhtä nopeasti mukana. Prinsessaportille piti kääntää heti trippelin takaa, ja siinä tarvittiin taas ulkoapuja ja pari kertaa meni aika lähelle että edes osuttiin sinne tolppien väliin. (Ulkoapuja kyllä täytyy treenata!) Mentiin Hansuliinin kanssa se rata sitten kahdesti kokonaan läpi ja sen jälkeen vielä neljänteen esteeseen saakka, kun Iitu ei ollut tyytyväinen suorituksiin...

Samoin tämä =)

29. päivä oli sitten kouluvalmennukset ja aamupäivällä oli istuntatunti. Tunnilla oli Hannan lisäksi Marita Manulla ja Johanna Ihmeellä (joka on siis eräs Iitun ratsutettava 5.v ori, jos oikein käsitin). Johanna naureskelikin että kyllä Hanna oli sellainen magneetti koko ajan. Hanna meni aika nätisti, ja vaikka istunnalla otetut siirtymiset hitaampaan askellajit eivät oikein kinnostaneet sitä niin kyllä se tahtia hidasti vaikka ei malttanut pelkän istunnan perusteella ihan hidastaa kuitenkaan raviin/käyntiin. Korjauksia istuntaan sain lähinnä katseesta, siitä että jalan pitäisi olla taaempana, kyynerpäät kiinni vartalossa, laukannostosta ja kevennyksestä, mutta (muut kuin kevennys ja laukannosto) olivat yllättävän pieniä juttuja. Kyllä sain lihakset kipeiksi jo ensimmäisen tunnin aikana.
Sen jälkeen pääsin satuloimaan Bellaa (voi että se oli pieni ja sillä oli pienet varusteet) ennen kuin pääsin syömään. meidän piti keksi pareittain/ryhmissä hyviä puoli edellisestä tunnista ja saimme Johannan ja Caritan kanssa kasaan 28 hyvää juttua ja voitimme banaanit!
Seuraava tunti oli sitten perus kouluvalmennus, ja vaikka Hanna oli edelleen ihan liekeissä innokkaana niin aina hetkeksi se malttoi asettua. Otimme laukannostoja käynnistä (emme saaneet muuten kuin parin raviaskeleen kautta), väistöjä, lävistäjää laukassa (eikä olisi saanut vaihtaa laukkaa mutta Hanna ei oikein tajunnut sitä), ja laukkavoltteja, jotka sujuivat hyvin.

30. päivä olin Hensulla maastossa ja voi että se on paras! Silläkin oli paljon vauhtia, ja todettuani että pidätteillä ei ollut mitään merkitystä annoin sen vain mennä ja kannustin vielä kovempaa ja lopulta vauhti oli sellainen että maisemat puuroutuivat silmissä. Olipas ihanaa, niin kovaa en ole vielä koskaan tainnut mennä! Sen minäkin lasken jo kiitolaukaksi! Taavilla keskityin sitten enemmän koulupuoleen ja sehän meni. Aluksi sekin puktti käynnissä ihan järjettömän suuria pukkeja, ja melkein pudotti minut kun sellaista en ollut odottanut, mutta sen jälkeen kun se lannistui ja alkoi pelata. Aika upeat fiilikset jäi tästä päivästä!

Jeminan kissa pörri ♥

18# Joulukalenteri

Olin siis tunnilla, ei Hannalla, vaan tällä kertaa Gretalla ja siitä sitten ongelmat alkoivatkin =D No, katsokaas itse, kuvasin teille vähän videopostausta!

17# Joulukalenteri

Mitä Hensu merkitsee minulle?

Tämä menee osittain ihan mielipidepostauksen puolelle, mutta yrittäkää kestää =)


Hensu on tuottanut minulle paljon paljon enemmän iloa, kuin mitä ikinä voin korvata sille. Silkan ilon lisäksi se on opettanut minua ymmärtämään sitä, hevosia, ihan yleisesti eläimiä ja jossain tapauksissa myös enemmän ihmisiä. Se on opettanut minulle käytännössä kaiken hevosen omistuksesta. Kirjoista voi lukea, mutta se ei koskaan voi vastata tarkalleen todellisuutta.

Hensu on opettanut kärsivällisyyttä. Mitään ei saavuta hetkessä, ja se on vain hyväksyttävä. Se on opettanut kiitollisuutta, anteeksiantoa, periksi antamista ja periksiantamattomuutta, ratkaisujen tekoa ja järjen käyttöä. Hensu on myös selkeästi osoittanut, että kaikille hevosillakin on omat rajansa, joita ei pysty ihminen muuttamaan enää tässä vaiheessa kun poni on yli 20-vuotias.

Sen tullessa, se oli vain ihana oma ponini. En osannut ajatella, onko se hyvin koulutettu, rauhallinen hoitaa tai ystävällinen luonteeltaan. Se oli täydellisyys, unelma. Unelma, joka viimein toteutui. Mutta nyt, useamman vuoden jälkeen, etenkin, kun tiedän, että meillä on paljon vähemmän yhteisiä vuosia kuin jollain nuoren hevosen omistajalla ja hänen nelijalkaisella ystävällään, osaan viimein oikeasti arvosta poniani.

Olen ylpeä siitä. Tiedän sen rajat, en syytä sitä enää osaamattomuudestaan. Asiahan on niin, että Hensu on vain jarru itseni kehitykselle, mutta en voi, enkä edes halua ajatella elämää ilman Hensua. Usein ajattelen, että olisin samanlainen kuin suurin osa ratsastajanuorista ilman poniani. Voisin kisata jollain tuntihevosella, osata jotain, mutta en luultavasti nauttisi ratsastusleikeistä, pelleilystä, erilaisista haasteista ja olisin myös ilman sitä omaa, ikiomaa, rakasta ystävää.

Hensu on minulle kuin toinen paras ystävä. Luotan siihen, se luottaa minuun. Pystymme viettämään aikaa yhdessä, rennosti, niin että meillä on mukavaa. Kesäisin saatan vain istuskella sen selässä, lukea vaikkapa kirjaa ääneen ja nauttia ihanasta säästä, auringosta, lämmöstä, ystävästä. Ja siitä nauttii poni samalla tavalla. Tai saatan makailla hiekalla sen vieressä ja rapsutella sitä korvan takaa. Sitä se suorastaan rakastaa.

Mutta jokaisen täytyy tuntea oma hevosensa voidakseen olla sille mieliksi. Ja koska minä tunnen hevoseni, tiedän myös, että se ei pidä turhasta hiplailusta, useammasta hoitajasta tai sähläämsestä. Aikaisemmin jo mainitsinkin kesäiset auringonottomme, jotka Hensu kyllä hyväksyy. Pointti onkin se, että en häiritse, kiusaa tai ärsytä sitä samalla, koska tiedän mitä teen, ja mistä se pitää.

♥ En voi kuvitellakaan elämää ilman Hensua.! ♥

16# Joulukalenteri

Seuraavana jatkamma: hevosesittelyillä! Nyt vuorossa on Einari.

   

Ensimmäinen omalla vastuulla ollut hevonen. Suokkiruuna Erä-Ponsi, tutummin Einari tai ihan vaan Eikka. Poika tuli meille siis vuoden 2010 kesällä ja asusteli ensin hetken yksikseen laitumella, kunnes sai kaverikseen Hensun. Einari oli alkuun kiva hevonen kaikin puolin, olihan se aikamoinen tankkeri ja vahva suustaan, kuljetti minua halutessaan miten halusi ja muutenkin menimme aina hallitsematonta vauhtia. Kuitenkin alkuun tuota sen valtavaa voimaa ja energian määrää oli ihan mahdollista hallita, kun päivittäin sillä ratsasti sen tunnin verran.

 

Sitten alkoivat koulut, tuli talvi ja hevoset muuttivat tarhaan. Jo pelkän talven takia ratsastusintoni väheni (kuten nyt käy aina) ja muutenkin minulla oli Hensu, joka oli paljon osaavampi, helpompi ja turvallisempi ratsu. Einari jäi sitten lähes koko talveksi vain tarhaan seisomaan, keräsi siellä energiaa ja riehui sitten aina välillä omia aikojaan siellä. Serkkuni Salla aina meillä käydessään ratsasti ruunalla, mutta muuten se seisoi koko talven.

                       

Seuraavana, eli vuoden 2011 keväänä, Eikan omistaja Satu kävi muutaman kerran maastoilemassa kanssani. Se oli ihan hauskaa, vaikka en näin keväälläkään uskaltanut (aikaisemmin en ollut halunnut, nyt kun pojulla oli energiaa riehumiseen vielä enemmän, en uskaltanut) ratsastaa sillä. Sitten se alkoi vielä yskiä, ja kun siitä ei tullut loppua ell tarkasti sen. Todettiin, että meidän tallimme on liian pölyinen sille, ja niin se sitten eräänä päivänä lähti pois. Kävimme Jeminan kanssa muutaman kerran katsomassa sitä, harjailemassa, ja kerran harjoittelimme valjastusta sen kanssa.

  

Tähän mennessä viimeisen kerran tapasin herran, kun kävin Sadun ollessa poissa kotoa yhtenä iltana ottamassa Einarin ja sen seuralaisen Eevan sisälle, ja seuraavana aamuna laittamassa ne ulos. Tästä hevosesta jäi kyllä mieleen ehdottomasti sen vauhti, energisyys ja omalla tavallaan se on näin jälkikäteen alkanut kiehtoakin, kun ajattelee mitä kaikkia haasteita sen kanssa olisi voinut ottaa, jos silloin olisi taitoa ollut enemmän!

15# Joulukalenteri

 Ja pidemmittä puheitta jatkakaamme hevosesittelyillä: Jusu

Einarin jälkeen meille tuli lämppäritamma, Sannäs Justinnan, tutummin Jusu. Tullessaan se oli jo iäkäs ja huonossa kunnossa. Sillä ei ollut lihaksia nimeksikään, se oli laiha ja heräsi epäilys siitä, että sillä olisi salaa jopa teetetty varsa sen edellisellä ylläpitäjällä. Jusu oli hieman ponia isompi, noin 150cm. Se oli hieman säikky, mutta muuten hyväluonteinen ja yllättävänkin luottavainen. Erityisesti traktoreita tamma pelkäsi, ja siksi Jeminakin siltä kertaalleen putosi.

Jusulla ei siis voinut koskaan hypätä, koska sillä oli molemmissa etujaloissa muistaakseni jännevammat. Tarina niiden synnystä taisi mennä suurinpiirtein näin: Jusu oli ollut estekisoissa, kaatunut ja sillä oli mennyt jänteet TAI Jusu oli ollut estekisoissa, sillä oli mennyt jänteet ja se oli kaatunut. Mutta joka tapauksessa sillä ei koskaan hypätty. Puomeja kuitenkin menimme silloin tällöin.



Aluksi lähinnä Jemina ratsasti Jusulla, koska pelkäsi ratsastaa Hensulla, mutta pikkuhiljaa aloimme ratsastaa melko tasaisesti yhtä paljon kumpikin kummallakin. Ratsastimme kuitenkin säännöllisesti nelisen kertaa viikossa koko talven ajan, ja kevääseen mennessä Jusun kunto oli noussut selkeästi, se oli saanut lihaa luiden päälle ja se oli ihan piristynytkin.





Mutta kohtalo puuttui peliin tälläkin kertaa. Amandan piti tuoda eräs poni meille, joten jouduimme laittamaan Jusun pois. Kun Amandan poni sitten oli pakko laittaa takaisin koska se oli sairas, harmitti pitkään, että olin tehnyt "turhaa työtä" Jusun kanssa, mutta toisaalta olisi sen ollut muutenkin pakko lähteä pian, se oli jo niin vanha, 21-vuotta.



Viimeisimmän kerran tapasin Jusun sen kotitallilla, jossa kävin sitä katsomassa, ja ratsastinkin sillä. Kyllä minä myönnän ihan suoraan, että minulla on ikävä tätä tammaa, ja niin on Jeminallakin.

♥ Kiitos kaikesta rakas ♥

14# Joulukalenteri

Eli. Tänään, 27.12, me saimme viimein netin takaisin. Olen ollut ihan masentunut, koska en ole päässyt tekemään tätä kalenteria loppuun. Tykkään oikeasti tehdä tätä. Ja vaikka joulu oli ja meni, ja uusivuosikin on jo aivan kulman takana, aion julkaista joka päivä yhden luukun 24:ään saakka, tuli itä tuli. So enjoy!

Saima on Jeminalle tärkeä poni, nyt kerron minulle tärkeästä ponista (joka ei siis saa olla Hensu tai Taavi).

IRL Ballinaclogh Hannah

IRL Ballinaclogh Hannah, eli Hanna, on poni josta useampi on kysellyt. Se on 7-vuotta vanha tamma, joka on tasoltaan HeB ja re. 80-90cm. 

Poni tuli kolmisen kuukautta sitten Härkätien ratsastuskoulun uudeksi opetusponiksi. Koeratsastin sen pian sen tultua, ja se oli silloin kyllä todella kuuma ja raaka ratsastaa. Se pakeni jännitävää ratsastustilannetta lisäämällä vauhtiaan.  Ensimmäiset ratsastustunnit olivat aika hurjia, kun poni vasta totutteli tuntsariksi, ja oli muutenkin vielä hermostunut. 

Hanna on ottanut todella suuria harppauksia eteenpäin. Tullessaan sillä ei juuri ollut kuntoa, nyt se jaksaa kantaa itseään jo jonkin aikaa. Se on edelleen epävakaa edestä, mutta paranee joka viikko. Sillä on kapasiteettia esteille reilusti, mutta se on hieman hutiloiva, ja pudottelee herkästi. Lisäksi se innostuu välillä hieman liikaa.

Olen kisannut tällä ponilla nyt yhdet koulukisat, ja kahdet estekisat. Esteillä 60cm puhdas rata ja arvostelu A.1.0, eli puhtaat palkitaan ja toisissa estekisoissa 70cm puhdas ja toinen sija luokassa, luokan paras puku ja SomRan junioriestemestaruus 2013. Samoissa kisoissa Tia tuli Hannalla toiseksi 50cm luokassa ja voitti ratsastuskouluestemestaruuden. Koulupuolella olemme saaneet HeC ja HeB- radat puhtaasti, sekä SomRan juniorikoulumestaruuden 2013.

Olemme olleet myös kerran Kari Nevalan valmennuksessa ja muuten Iitun tunneilla. Tunneilla olemme hypänneet jotain 70 tai 80cm ratoja, ja yksittäisinä/sarjan viimeisinä olemme muutaman kerran tulleet 90cm oksereita. Tästä on suunta vain ylöspäin, ja toivon voivani ja saavani jatkaa ponin ratsastajana vielä jonkin aikaa, kenties seuraavan kisakauden. Mutta se selviää sitten myöhemmin.

Kehitysvideo - Hanna

13# Joulukalenteri

Emilialla ei Seija myrkystä johtuen, ole nettiä käytettävissä, jonka takia joulukalenterin postaukset ovat myöhässä. Luukut tulevat kunhan ehtivät :) Julkaisen tässä nyt yhden minun tekemän luukun :D

Elämäni tärkein hevonen (Jeminan)

Kun Hensua ei saa tähän ottaa, niin tällähetkellä elämäni tärkein hevonen on Saima.

Saima on siis tämänhetkinen hoito/vuokra ponini, tai itseasiassa tuleva sellainen, koska en vielä ole ihan varma, pystynkö aloittamaan ponin säännöllisen liikutuksen, koska tamma asustaa Salossa.
Tämä ihana risteytysponi on siis reilu 130cm tamma, oikealta nimeltään Ruusukiven Saima. Sillä on paljonkin lempinimiä, mutta yleisimpiä ovat varmaankin Saima, Saippua, Saimuli yms.

Tutustuin poniin 21.2 2012, kun menin tätini ja erään Niinan kanssa tallille. Niina omistaa perheineen Saiman tarhakaverit Laikun ja Jaakon. Saiman omistaja on Katja. 

Laikku

Jaakko (171cm ruuna. oik. nimi Crazy Black)

Ratsastin Saimalla silloin kentällä itsenäisesti. Kaikki meni hyvin, kunnes poni päätti sännätä pukkilaukalle.. 

Muilla kerroilla se ei ole tuijotuksia enempää temppuillut, mutta poni tosiaan on arvaamaton.

Poni on hoitaessa kiltti, vaikka tahtoisi kovasti kokoajan syömään. Nauttii harjauksesta paljonkin. Satulavyönkiristyksestä ei tykkää, mutta menee ihan sujuvasti kun on varmat otteet. Kuolaimet ottaa hyvin. Taluttaessa laiska ja saattaa tuijotella kaikkea "kummallista".  

Ensimmäinen kuva Saimasta

Tämä luonnetta omaava poni osaa koulukiemurat ja esteetkin. Esteitä hyppää hyvällä tyylillä (hypätty korkeimmillaan 80cm) Kouluakin menee hyvin, kunhan ensin saa selville kuka määrää.

Olen itse mennyt ponilla koulua, itsenäisesti, esteitä, ilman satulaa ja maastossa :)

En haluaisi ikinä luopua tästä rakkaasta ponista ♥ 

Se meinattiin jo kerran omistajan rahapulan vuoksi myydä... En ollut ratsastanut Saimalla silloin kuin kahdesti, mutta silti itkin, kun pelkäsin menettäväni sen. Tammaa ei onneksi myytykkään ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan ♥♥

12# Joulukalenteri

Eli tähän postaukseen valitsimme aiheen; putoamiset. Niissä on ihan kiitettävästi selittämistä =) Aloitetaanpa vaikkapa Emilian putoamisista..

Ensimmäinen putoamiseni oli joskus vuonna 2009, ehkäpä, kun ratsastin vain satunnaisesti talutustunneilla. En muista, kuka silloin oli Härkätien ratsastuskoulussa yrittäjänä/opettajana, mutta joka tapauksessa olin talutustunnilla ja ratsastin hevosella nimeltään Nasu. Se oli melko suurikokoinen, ja hoitaja joka myös talutti minua ei edes osannut laittaa sille suitsia, joten äiti lopulta laittoi ne. Minulla ei ole aavistustakaan mitä tunnilla teimme, mutta jossain vaiheessa tulimme ravissa (harjoitus, koska en osannut keventää) vasemmassa kierroksessa tallin päätyyn. Nasulla vain oli sen verran pompottava ravi, että pompin sitten kulmassa alas selästä. En oikein tajunnut mitä tapahtui, mutta muistan sen kun opettaja huusi taluttajalleni että etkö edes huomannut että ratsastaja putosi, kun tämä jatkoi matkaansa...

Pitää skannata tähän kuva Nasusta, lisään sen myöhemmin =D

Toisen kerran putosin kun olin tunneilla Ilolan Tilalla ja ratsastin new forestin ponilla Millillä (R.I.P rakas♥). Olin edelleen talutustunneilla, ja ravasimme taas vasempaan kierrokseen ihan normaalisti, kun yhtäkkiä poni säikähti viereisellä laitumella laiduntanutta sonnia. Kyllä. Se pyörähti jonkun ympyrän taluttajansa ympäri ja minä sieltä sitten kupsahdin alas...

Kolmannen ja neljännen kerran putosin Somerolla, kun ratsastin estetunnilla ponilla nimeltä Beira. Harjoittelimme estekisoihin ja tulimme jotain 50cm okseria. Ensin poni kielteli kun toin sitä huonosti, mutta kuitenkin sain sen sitten hyppäämään. No, sehän ei hyvin päättynyt, kun esteen etupuomin tilalla oli prinsessaportti, jota poni kauhisteli. Se sitten loikkasi kunnon loikalla yli, ja minä tietysti jäin jälkeen ja putosin. Sain pidettyä ohjat kädessä, ja sain kuulla olevani ensimmäinen joka oli onnistunut siinä, joten siitä minua sitten kehuttiin. Ja seuraavalla hypyllä sama toistui uudelleen...

Beira ja Tanja kisoissa. Kopioitu Someron Ratsastajien sivuilta.

Viides ja kuudes kerta olivat sitten Hensun kanssa, kun laukkasin sillä ensimmäistä kertaa ilman satulaa. Laukka oli tosi kivaa, mutta reippaalla ponilla ei ole silti kiva laukata ensimmäistä kertaa ilman satulaa. Nimittäin: sain sen hyvin raville, mutta se ravi vain sattui olemaan hirmuista kiitoravia ja sieltä sitten tipahdin alas. Kahdesti...

Seitsemäs kerta oli shetlanninponilta nimeltä Muru. Olin ratsastamassa sillä ja sain sitten kokeilla laukkaa. Olin ihan innoissani ja annoin laukkapohkeet, ja samalla nojasin ihan liian paljon eteen. Kun Murua ei sitten huvittanutkaan laukata, se pysähtyi ja veti pään alas. Huvittavinta on se, että onnistuin putoamaan sieltä, vaikka kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt saada vaikka jalat maahan. Ponin säkäkorkeus kun on vähän alle 90cm...

Muru ja Elli

Kahdeksas kerta olikin taas Hensulta. Ratsastimme serkkuni Sallan kanssa kakspäällä (istuin takana), ja saimme mahtavan idean mennä metsään. Siellä sitten saimme kokea, että ei ole ihan helppoa väistellä oksia... Minä nimittäin onnistuin törmäämään yhteen oksaan melko pahasti ja aloin liukua alas. Hädissäni tarrasin Sallaan kiinni, ja putosimme sitten molemmat. Inhottavaa oli se, että minä putosin risukasaan, ja Salla pehmeästi päälleni...

Yhdeksännellä kerralla oli Einarin vuoro pudottaa minut. Jemina meni Hensulla ja minä Einarilla ja kun pojulla oli tietysti paljon enemmän vauhtia kuin Hensulla, käänsin voltille. Mutta herrapa ei ajatuksesta innostunut, ja kun Hensu oli mennyt vähän kauemmaksi lähti se vain viemään minua. Käänsin sen sinnikkäästi ympyrälle, ja siitä se sitten innostui pukittelemaan. Pari pukkia roikuin kyydissä, mutta sitten tömähdin maahan. Koitin roikkua kiinni ohjissa, mutta kun herra hypähti pystyyn päästin irti. Se lähti täysillä Hensun perään, ja loput varmaan arvaattekin...

Salla ja Einari.

Kymmenes ja yhdestoista kerta olivat, suprise suprise, Hensulta! Olin Somerolla tunnilla Terhin aikaan ja emme vielä oikein tienneet oliko ponissa vikaa vai ei. Hyppäsimme jotain ihan pientä ravista kun Hensu kielsi, enkä vain ollut varautunut siihen joten putosin. Toisella yrityksellä meni yli ja vaihdoimme tultavaa estettä. Poni ravasi reippaasti ja kannustuksesta hyppäsi. Etujalat nousivat hienosti, mutta takajalat eivät. Siihen se sitten romahti keskelle estettä ja minä lensin voltilla maahan, ja vedin sitten suitsetkin päälleni...

Kahdestoista kerta oli melko onneton. Einarin lähdettyä katselimme hevosta ylläpitoon ja kävimme kokeilemassa yhtä shetua (en muista nimeä). Se oli kuitenkin seissyt kauan pikkutyttöjen lemmikkinä pihalla, ja se, että olisi pitänyt jotain tehdäkin oli siitä aika kauhea ajatus. Koko ratsastuksen ajan se vain hyppi pystyyn ja pukitteli.Laukannostoihin saakka pysyin ihan hyvin kyydissä, vaikka pyörivä satula ei asiaa helpottanutkaan. Lopulta sitten satula petti ja kierhti mahan alle yhdessä isommassa pukissa...

Kolmastoista kerta oli Jusulta. Jemina ja minä pidimme toisillemme tasapainotunnit, ja minulla oli Jusu. Tarkoitus oli mennä ilman satulaa väärinpäin, mutta Jusun mielestä se ei ollut hyvä ajatus. Heti kun pääsin väärinpäin se alkoi pukitella ihan hulluna ja jonkun aikaa keikuin kyydissä mutta sitten putosin. Itsepäisenä kapusin takaisin väärinpäin...

Salla ja Jusu

Neljästoista kerta oli. Hensulta. Laukkasin sänkkärillä ilman satulaa ja minulla oli superhauskaa. Kunnes tajusin että vauhtia ei tarvitsisi olla niin paljon. Yritin kääntää vasemmalle voltille, mutta se ei millään onnistunut. Päätin sitten kääntää oikealle, ja sinne se sitten kääntyikin. En vain ollut odottanut niin vikkelää käännöstä ja...

Viidestoista kerta oli Taavilta. Se oli älyttömän laiska ja vedin sitä sitten ihan kunnolla raipalla muutaman kerran. Se sitten vähän pukittikin, isosti, ja minä siihen en niin varautuneena putosin. Jemina tuli juuri paikalle vähän sillätavalla: "Mitä sä oikein duunaat?" Oli aika noloa selittää...

Kuudestoistakin kerta oli Taavilta. Ratsastin sitä laitumelta sadeloimella ja se sai sätkyjä iskän takia kun se sahasi jotain puita metsässä. Muutaman kerran pysäytin sen laukasta mutta sitten se sai tarpeekseen ja pukitteli kunnes putosin. Sitten ponit karkasivat, mutta eivät pitkälle. Juoksivat vain taloamme ympäri...

Seitsemästoista kerta oli. Taavilta. Sinä päivinä ajateltiin irtohypyttää poneja ja verkattiin niitä ilman satulaa Jeminan kanssa. Jemina laukkasi Hensulla edellä ja Taavi olisi halunnut holtittomasti rynnätä perään. En antanut mutta kun se riistäytyi laukalle ja pukitteli että saisi pidempää ohjaa. Jossain vaiheessa horjahdin sen verran että putosin. Roikuin ohjissa ja Taavi ei olisi millään pysähtynyt=roikuin ohjissa, ja Taavi raahasi minua vielä eteenpäin...

Kahdeksastoista oli: Taavilta! Menimme Jeminan kanssa loppukäynneissä sivuttain, kun ponit pimahtivat. Ne vain säikähtivät jotakin, ja väistivät kumpikin sivulle. Jemina-the-surviver ninjaili itsensä jaloilleen maahan. Minä en...

Yhdeksästoista kerta oli, kun laukkasimme kesällä meidän heinäpellolla Hensulla Hennin kanssa kakspäällä ja kaikki sujui hyvin kunnes Hensu päätti kompastua. Lensimme molemmat, ja vaikka minä istuin takana, ja minä ohjasin, ja siis minun oli pakko irrottaa ohjista putoamisvaiheessa, kun olimme maassa, olin taas kiinni ohjissa...

Kahdeskymmenes kerta oli outo. Se ei ensinnäkään oikeasti ole kahdeskymmenes kerta, mutta huomasin liian myöhään, että se on väärässä välissä ja en jaksanut vaihtaa kaikkien numeroita. Kävelin Hensulla kaikessa rauhassa kun Ville pilasi täydellisyyden. Taas. Hän potkaisi pallon vahingossa Hensua päin ja Hensu-the-surviver pakeni sitä, tietenkin. Ja minä en paennut ketään enkä mitään enää siinä vaiheessa, kun olin päätynyt maahan. Minä vain pyydystin poniani...

Kahdeskymmenesensimmäinen kerta oli ja on myös väärässä paikassa, mutta ei voi mitään. Ravasin Hensulla väärinpäin tarhassa ja. Hukkasin ohjat. Siinä sitten en enää osannutkaan pysäyttää ponia ja kun se tarpeeksi kauan hölkötteli eteenpäin. Ja sitten, minä, no, arvaatte varmaan...

Kahdeskymmenestoinen kerta oli Taavilta. Olimme Jeminan kanssa kakspäällä selässä kun se typerys päätti säikähtää taas jotakin turhaa. Jemina ninjaili itsensä taas jaloilleen, mutta siinä samalla kavutessaan alas selästä veti jalallaan minutkin alas. Ei niin jaloilleen, vaan mahalleen. Siihen lantakasan viereen...

Kahdeskymmeskolmas kerta oli tämä viimeisin kerta, kun hyppäsin Henulla tarhassa, ja sitten se vähän kielsi... Jemina nauraa edelleenkin tuota videota. "Miten voitkin lentää noin" "Eihän tollee oo mahollista pudota jos pitää ohjista kiinni!!" "Vitsi näytät urpolta" "Mikä mahlasku toi on olevinaan" "Kananlento XD" Ja muuta mukavaa...

Ja nyt siirrymme Jeminan putoamisiin.

Ensimmäinen putoaminen oli Hensulta, talvella vuonna 2010. Ravailimme pellon reunaa ja Emilia jäi yhtäkkiä Einarin kanssa taaemmas, ruunan innostuessa liikaa. Jatkoin Hensulla ravailuani pidemmälle. Hensu nosti loivaan ylämäkeen itse laukan ja laukkasin sitten vähän matkaa, kunnes Hensu lähti vielä kiihdyttelemään. Tajusin, että Einari laukkasi takanamme ilman ratsastajaa. Pelästyin hirveästi ja käänsin Hensun tarhaan. Olin ihan paniikissa, enkä tiennyt mitä pitäisi tehdä. Sitten Einari nappasi aidan ulkopuolelta tarhan heinäkaukalosta heinää ja lähti laukkaamaan entistä kovempaa yläpihalle. Hensuhan sitten vain päätti että mehän ei mihinkään tarhaan kyllä jäädä ja lähti pinkomaan Einarin perään. Tipuin siinä matkalla, menetettyäni tasapainon, kun jalustimet karkasivat. Tipuin jäälle ja se sattui...

Toisen kerran tipuin jälleen Hensulta, nimittäin kesällä. Menin tarhassa jotain ihan perus juttuja ja otin sitten muutamia laukannostoja. Hensu yhtäkkiä vain kompastui, veti pään alas ja pysähtyi, joten lensin selälleni ponin viereen. Pelästyin, mutta putoaminen ei sattunut.

Kolmannen kerran tipuin taas Hensulta, myös kesällä. Tulin pientä pystyestettä (n.30cm) ravissa ja Hensu kielsi sen. En ollut ollenkaan varautunut, joten lensin istumaan esteen päälle ja romahdutin koko esteen. Tälläkään kertaa ei sattunut juurikaan.

Neljäs kerta oli syksyllä, Hensun tallikaverilta Jusulta. Menimme ilman satulaa tarhassa ja aloimme laukkailemaan. Tarhan vierestä ajoi traktori, joten Jusu päättikin lähteä nopeasti toiseen suuntaan karkuun ja teki äkkikäännöksen. Lensin polvilleni hiekkaan, joka ei sattunut ollenkaan.

Viidennen kerran tipuin Hensulta syksyllä. Kuvasimme lyhytelokuvaa ja menimme ilman satulaa kuvausten jälkeen tarhassa. Ravailin Hensulla ja koska nauroin niin vietävästi, en oikein keskittynyt ratsastamiseen. Menimme puomia pitkin suoraa linjaa ja olin kääntymässä oikealle. Hensu kääntyikin nopeasti vasemmalle ja liu'uin sen kylkeä alas maahan. Naureskelin siellä sitten maassa, eli ei sattunut taaskaan :)

Kuudes kerta olikin sitten hieman erikoinen. Nimittäin olimme alkaneet innostua kaikesta omituisesta voimistelusta hevosen selässä ja vikeltämisestä. Olimme sitten hoitopaikalla ponien kanssa ja menimme seisomaan ponien selkään. Seisoessani Hensun selässä, yhtäkkiä pusikossa leikkivät pojat tekivät jotain nopeita liikkeitä ja Hensu säikähti. Se lähti nopeasti taaksepäin ja horjahdin, löin naamani Hensun harjaan, joten nenä alkoi vuotaa verta ja lensin pyllylleni maahan. Pelästyin vain, kun tajusin että nenäni vuotaa verta. Muuten ei sattunut.

Seitsemäs kerta olikin sitten Perniössä talvella Volna nimiseltä n. 160cm hevoselta (Myyty :'( Hyvästi rakas♥) estetunnilla. Tamma innostui sarjan hyppäämisestä ja veti jättipukin esteiden jälkeen. Lensin polvilleni maahan ja säikähdin. Vähän sattui jalkoihin, mutta ei sen pahempaa.

Kahdeksannen kerran tipuin Hensulta talvella esteen päälle laukassa. Poni kielsi n. 30-40cm pystylle ja meni melkein esteen läpi. Tipahdin esteen päälle, eikä juurikaan sattunut

Yhdeksännen kerran tipuin Cacrulta Perniössä. Ilman satulaa tunnilla kaverini tippui ja hänen ratsunsa sitten tuli meitä kohti pukkilaukkaa ja Cacru säikähti sitä. Se hypähti sivulle ja tipuin maneesin seinää päin. Minua ei sattunut ollenkaan.

Kymmenennen kerran tipuin kesällä  kun tuli uusi tuttavuus, eli Taavi... Menin kesällä sen selässä laitumella ja annoin ponin mennä minne halusi. Se sitten sai pehvansa osumaan laitumen sähköaitaan, joka sitten pelästytti ruunan. Lensin takaperinvoltilla sen taakse ja poni jatkoi matkaa. Tälläkertaa sattui, mutta ei mitenkään pahasti.

Yhdestoista kerta oli jälleen Taavilta, syksyllä. Hyppäsimme sarjaa yms. ja Taavi yhtäkkiä näki jotain pelottavaa. Se veti kaksi pukkia ja seisahtui. Ajoin eteen ja se veti pukkisarjan ja tipuin selälleni jäiselle maalle. Ei sattunut, koska päällä oli turvaliivi :)

Kahdennentoista kerran tipuin maastossa ilman satulaa Hensulta, ponin liikaenergiasta johtuneen herkän säikkymisen takia. Se säikähti koiraa, joka tuli meitä vastaan ja hypähti oudosti sivulle. Tipuin jotenkin polvilleni, mutta nousin nopeasti ylös, otin ponin kiinni ja jatkoin normaalisti. Ei sattunut juurikaan.

Kolmastoista tippuminen oli tässä ihan hiljattain, nimittäin 13.11.2013 Taavilta. Emppu piti koulutuntia meille tarhassa ja laukanvaihto tehtävien aikana, olin tulossa tarhan toiseen päätyyn laukassa, jolloin poni päätti säikähtää puimuria. Tipuin pehvalleni ja sattui vähän häntäluuhun.