lauantai 28. joulukuuta 2013

15# Joulukalenteri


 Ja pidemmittä puheitta jatkakaamme hevosesittelyillä: Jusu

Einarin jälkeen meille tuli lämppäritamma, Sannäs Justinnan, tutummin Jusu. Tullessaan se oli jo iäkäs ja huonossa kunnossa. Sillä ei ollut lihaksia nimeksikään, se oli laiha ja heräsi epäilys siitä, että sillä olisi salaa jopa teetetty varsa sen edellisellä ylläpitäjällä. Jusu oli hieman ponia isompi, noin 150cm. Se oli hieman säikky, mutta muuten hyväluonteinen ja yllättävänkin luottavainen. Erityisesti traktoreita tamma pelkäsi, ja siksi Jeminakin siltä kertaalleen putosi.



Jusulla ei siis voinut koskaan hypätä, koska sillä oli molemmissa etujaloissa muistaakseni jännevammat. Tarina niiden synnystä taisi mennä suurinpiirtein näin: Jusu oli ollut estekisoissa, kaatunut ja sillä oli mennyt jänteet TAI Jusu oli ollut estekisoissa, sillä oli mennyt jänteet ja se oli kaatunut. Mutta joka tapauksessa sillä ei koskaan hypätty. Puomeja kuitenkin menimme silloin tällöin.



Aluksi lähinnä Jemina ratsasti Jusulla, koska pelkäsi ratsastaa Hensulla, mutta pikkuhiljaa aloimme ratsastaa melko tasaisesti yhtä paljon kumpikin kummallakin. Ratsastimme kuitenkin säännöllisesti nelisen kertaa viikossa koko talven ajan, ja kevääseen mennessä Jusun kunto oli noussut selkeästi, se oli saanut lihaa luiden päälle ja se oli ihan piristynytkin.





Mutta kohtalo puuttui peliin tälläkin kertaa. Amandan piti tuoda eräs poni meille, joten jouduimme laittamaan Jusun pois. Kun Amandan poni sitten oli pakko laittaa takaisin koska se oli sairas, harmitti pitkään, että olin tehnyt "turhaa työtä" Jusun kanssa, mutta toisaalta olisi sen ollut muutenkin pakko lähteä pian, se oli jo niin vanha, 21-vuotta.



Viimeisimmän kerran tapasin Jusun sen kotitallilla, jossa kävin sitä katsomassa, ja ratsastinkin sillä. Kyllä minä myönnän ihan suoraan, että minulla on ikävä tätä tammaa, ja niin on Jeminallakin.


♥ Kiitos kaikesta rakas ♥

8 kommenttia:

  1. Tää ihana lemppari lämppäri ;( Ikävä sitä D:

    VastaaPoista
  2. Tää oli tosi hyvä postaus! Ite ainakin tykkäsin. Tarpeeksi tekstiä ja tarpeeksi kuvia:) Jusu näyttää kyl ihan Henulta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaa, mut Jusus ja Hensus ei oo mitään muuta yhteistä kun et väri on vähän samantapanen =)

      Poista
    2. Niinno, ehkei se ole sinun mielestäsi koska olet kuitenkin nähnyt hevosen livenä, mutta minä en ole:) Joten kuvista päätellen voisi olettaa että se olis Henu :) paitsi parista kuvasta d:

      Poista
    3. No kato nyt noita kuvia! Sillä on paljon pitempi pää ja pidemmät harjakset, samoin runko ja jalatkin. Lisäks sillä oli paljon ohuempi kaula ja muutenki se oli laihempi. Sit nois ratsastuskuvis sil on ihan epänormaalit kamat päällä (siis Henulle epänormaalit) ja sit sillä on etenkin noissa kuvissa, joissa en oo hyppiny ja pomppinu et oon saanu sen korvat hörölle, hirveen tollanen tylsä ja kyllästyny ilme. Piste

      Poista
  3. ( en tiiä tuliko tää jo toisen kerran) Miksi vedät jokaisesta mun kommentista herneen nenään?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli joo tokan kerran, poistin sen toisen =D Mä aina tarkistan kommentit ennen niitten julkasua ni siks ei näy heti =) Ja en vedä, kunhan kerroin miten asia tossakin on (kun ne ei kerran oo saman näkösiä =D)

      Poista