perjantai 27. joulukuuta 2013

14# Joulukalenteri


Eli. Tänään, 27.12, me saimme viimein netin takaisin. Olen ollut ihan masentunut, koska en ole päässyt tekemään tätä kalenteria loppuun. Tykkään oikeasti tehdä tätä. Ja vaikka joulu oli ja meni, ja uusivuosikin on jo aivan kulman takana, aion julkaista joka päivä yhden luukun 24:ään saakka, tuli itä tuli. So enjoy!

Saima on Jeminalle tärkeä poni, nyt kerron minulle tärkeästä ponista (joka ei siis saa olla Hensu tai Taavi).

IRL Ballinaclogh Hannah

IRL Ballinaclogh Hannah, eli Hanna, on poni josta useampi on kysellyt. Se on 7-vuotta vanha tamma, joka on tasoltaan HeB ja re. 80-90cm. 


Poni tuli kolmisen kuukautta sitten Härkätien ratsastuskoulun uudeksi opetusponiksi. Koeratsastin sen pian sen tultua, ja se oli silloin kyllä todella kuuma ja raaka ratsastaa. Se pakeni jännitävää ratsastustilannetta lisäämällä vauhtiaan.  Ensimmäiset ratsastustunnit olivat aika hurjia, kun poni vasta totutteli tuntsariksi, ja oli muutenkin vielä hermostunut. 

Hanna on ottanut todella suuria harppauksia eteenpäin. Tullessaan sillä ei juuri ollut kuntoa, nyt se jaksaa kantaa itseään jo jonkin aikaa. Se on edelleen epävakaa edestä, mutta paranee joka viikko. Sillä on kapasiteettia esteille reilusti, mutta se on hieman hutiloiva, ja pudottelee herkästi. Lisäksi se innostuu välillä hieman liikaa.


Olen kisannut tällä ponilla nyt yhdet koulukisat, ja kahdet estekisat. Esteillä 60cm puhdas rata ja arvostelu A.1.0, eli puhtaat palkitaan ja toisissa estekisoissa 70cm puhdas ja toinen sija luokassa, luokan paras puku ja SomRan junioriestemestaruus 2013. Samoissa kisoissa Tia tuli Hannalla toiseksi 50cm luokassa ja voitti ratsastuskouluestemestaruuden. Koulupuolella olemme saaneet HeC ja HeB- radat puhtaasti, sekä SomRan juniorikoulumestaruuden 2013.


Olemme olleet myös kerran Kari Nevalan valmennuksessa ja muuten Iitun tunneilla. Tunneilla olemme hypänneet jotain 70 tai 80cm ratoja, ja yksittäisinä/sarjan viimeisinä olemme muutaman kerran tulleet 90cm oksereita. Tästä on suunta vain ylöspäin, ja toivon voivani ja saavani jatkaa ponin ratsastajana vielä jonkin aikaa, kenties seuraavan kisakauden. Mutta se selviää sitten myöhemmin.

Kehitysvideo - Hanna

2 kommenttia:

  1. Tositosi hyvä tää! Tosihyvin kirjotit (: Ja sopivasti tekstiä :D Ja VIHDOIN se netti tuli!!! ♥♥

    VastaaPoista