sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pikapäivittelyä

Koska, myönnettäköön, tuon joulukalenterin lisäksi ei hirmuisesti innosta enää kirjoitella toista postausta. Mutta kuitenkin pikaisesti edellis- ja tästä viikosta.

Elikkäs perjantaina 22.11 Jemina tuli meille illalla yöksi. Ja todellakin illalla, joskus puoli kymmenen aikaan. Sitä ennen minulla oli Hannalla radanratsastustreenit seurakoulukisoihin C- ja B-merkkien suoritusta ajatellen. Olin paritunnilla Johannan kanssa ja kyllähän siinä hyvin ehti radat ratsastaa. Olihan poni epätasainen, mutta muuten meni Hannaa ajatellen ihan hyvin.

Lauantaina kuvailtiin sitten Jeminan kanssa videopostaus koulukisoista. C-merkin verryttelyssä Hanna kävi hirmu kuumana ja pomsahteli vähän sinne ja tänne. Suorituksessa kuitenkin malttoi mielensä ja meni ihan mitenkuten radan läpi. Oli aika järkytys kun minut kutsuttiin palkintojenjakoon, Someron Ratsastajien juniorikoulumestarina 2013. No, sieltä kun päästiin niin käveltiin hetki ja alettiin verkata B-merkkiä varten. Se meni jo rauhallisemmissa tunnelmissa ja suorituskin meni muuten hyvin, mitä nyt yksi laukannosto tuli pukin kautta.


Illalla mentiin Jeminan kanssa kaikennäköistä pelleilyä, kilpailuja ym. Otettiin vähän laukkakisaa ja väriä ja se kumpi on ensin- kisaa. Ja oli kyllä ihan hauskaa, vaikka Taavi nyt olikin toivottoman hidas.

Sunnuntainakin Jemina tuli meille ja hypättiin jotain pientä tehtävää. Menihän se siinä, vaikka etenkin hoitaminen oli aika kilpajuoksua kellon kanssa, kun sitä valoisaa aikaa ei juuri ole.


Seuraavan viikon torstaina minulla oli estetunti Hannalla, ja vaikka siltä päivältä on kakkuja luvassa en minä sentään joudu leipomaan.. Hanna meni tosi nätisti koko tunnin ja kaikki sujui hyvin, pientä hiomista sinne tänne niin hyvä tulee! Ainoastaan radan toiseksi viimeinen linja meni ihan miten sattuu kun piti yrittää venyttää aselia kuuteen, mutta poni ei vain venynyt niin siitä tuli kyllä sellainen linja että huhhuh.


Ja nyt lauantaina ratsastin molemmilla poneilla, Hensulla kävin maastossa ja meni tosi kivasti. Taavilla testasin tarhaa ja hyvä oli. Ja lähinnä sen takia että ei uskallus riittänyt aitojen ulkopuolelle. Vaikka tuolloin poni päättikin oli itse tylsyys ja vain muutama pukki irtosi koko tunnin aikana, vaikka olisi hyvin voinut olla koko tunti rodeota vapaiden takia.

Ja kiinnitäkäähän nyt joulukalenterin aikana huomiota siihen, että postauksia tylee päivittäin 1-2, koska joka päivä on joulukalenterin luukku ja mahdollisesti myös päivän kuulumiset, eri postauksissa.

6 kommenttia:

  1. Ei mitenkään pahalla, mutta heti kun sait ohjeita tuohon bannerin tekoon, niin tuli sellanen fiilis että ihan kuin pitäisit itseäsi parempana kuin muut bloggaajat ovat... Aloit heti postailla enemmän jne.. Eipä muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni en ole saanut ohjeita bannerin tekoon? :D Ja en pidä itseäni muita parempana, päinvastoin. Tässä vaiheessa haluaisin korostaa, että olen alusta asti blogannut itseni takia, jonkinlaiseksi päiväkirjaksi. En missään vaiheessa lukijoiden takia, enkä aio sellaiseen ryhtyäkään... Ja postailen aina silloin kun huvittaa, siihen ei mitenkään vaikuta kuka kommentoi ja mitä... Tai mitä muut ajattelevat.

      Poista
    2. Ööö.. Muuten vaan oot ottanut ohjeet Voitto Kotiin -blogista, kun Tiia teki sen ''Näin tehdään banneri''...::D

      Poista
    3. Ööm... Se ei ole ollut missään vaiheessa mallinani? Että pakko kysyä mistä sait tuon idean? Bannerini idea on omani ja toteutus onnistui vasta pitkän harjoittelun ja kokeilujen kautta... Ilman mitään apuja..

      Poista
    4. Hah.. muuten vaan toi teksti on samanlainen kun siinä videos?:D:D

      Poista
    5. Okei, toi on taas mielenkiintoinen teoria, koska en ole edes tekstiä matkinut siitä, kun en ole kyseistä videota jaksanut katsoa edes tekstiin saakka. Silloin kun Tiia sen julkaisi (olen kyllä blogin lukija) en jaksanut sitä edes katsoa kuin vajaan minuutin alusta. Että =D Ja olen kyllä nähnyt samaa väriä monessa muussakin blogissa... XD Ei se ole Tiian yksinoikeutta ;D

      Poista