12# Joulukalenteri

Eli tähän postaukseen valitsimme aiheen; putoamiset. Niissä on ihan kiitettävästi selittämistä =) Aloitetaanpa vaikkapa Emilian putoamisista..

Ensimmäinen putoamiseni oli joskus vuonna 2009, ehkäpä, kun ratsastin vain satunnaisesti talutustunneilla. En muista, kuka silloin oli Härkätien ratsastuskoulussa yrittäjänä/opettajana, mutta joka tapauksessa olin talutustunnilla ja ratsastin hevosella nimeltään Nasu. Se oli melko suurikokoinen, ja hoitaja joka myös talutti minua ei edes osannut laittaa sille suitsia, joten äiti lopulta laittoi ne. Minulla ei ole aavistustakaan mitä tunnilla teimme, mutta jossain vaiheessa tulimme ravissa (harjoitus, koska en osannut keventää) vasemmassa kierroksessa tallin päätyyn. Nasulla vain oli sen verran pompottava ravi, että pompin sitten kulmassa alas selästä. En oikein tajunnut mitä tapahtui, mutta muistan sen kun opettaja huusi taluttajalleni että etkö edes huomannut että ratsastaja putosi, kun tämä jatkoi matkaansa...

Pitää skannata tähän kuva Nasusta, lisään sen myöhemmin =D

Toisen kerran putosin kun olin tunneilla Ilolan Tilalla ja ratsastin new forestin ponilla Millillä (R.I.P rakas♥). Olin edelleen talutustunneilla, ja ravasimme taas vasempaan kierrokseen ihan normaalisti, kun yhtäkkiä poni säikähti viereisellä laitumella laiduntanutta sonnia. Kyllä. Se pyörähti jonkun ympyrän taluttajansa ympäri ja minä sieltä sitten kupsahdin alas...

Kolmannen ja neljännen kerran putosin Somerolla, kun ratsastin estetunnilla ponilla nimeltä Beira. Harjoittelimme estekisoihin ja tulimme jotain 50cm okseria. Ensin poni kielteli kun toin sitä huonosti, mutta kuitenkin sain sen sitten hyppäämään. No, sehän ei hyvin päättynyt, kun esteen etupuomin tilalla oli prinsessaportti, jota poni kauhisteli. Se sitten loikkasi kunnon loikalla yli, ja minä tietysti jäin jälkeen ja putosin. Sain pidettyä ohjat kädessä, ja sain kuulla olevani ensimmäinen joka oli onnistunut siinä, joten siitä minua sitten kehuttiin. Ja seuraavalla hypyllä sama toistui uudelleen...

Beira ja Tanja kisoissa. Kopioitu Someron Ratsastajien sivuilta.

Viides ja kuudes kerta olivat sitten Hensun kanssa, kun laukkasin sillä ensimmäistä kertaa ilman satulaa. Laukka oli tosi kivaa, mutta reippaalla ponilla ei ole silti kiva laukata ensimmäistä kertaa ilman satulaa. Nimittäin: sain sen hyvin raville, mutta se ravi vain sattui olemaan hirmuista kiitoravia ja sieltä sitten tipahdin alas. Kahdesti...

Seitsemäs kerta oli shetlanninponilta nimeltä Muru. Olin ratsastamassa sillä ja sain sitten kokeilla laukkaa. Olin ihan innoissani ja annoin laukkapohkeet, ja samalla nojasin ihan liian paljon eteen. Kun Murua ei sitten huvittanutkaan laukata, se pysähtyi ja veti pään alas. Huvittavinta on se, että onnistuin putoamaan sieltä, vaikka kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt saada vaikka jalat maahan. Ponin säkäkorkeus kun on vähän alle 90cm...

Muru ja Elli

Kahdeksas kerta olikin taas Hensulta. Ratsastimme serkkuni Sallan kanssa kakspäällä (istuin takana), ja saimme mahtavan idean mennä metsään. Siellä sitten saimme kokea, että ei ole ihan helppoa väistellä oksia... Minä nimittäin onnistuin törmäämään yhteen oksaan melko pahasti ja aloin liukua alas. Hädissäni tarrasin Sallaan kiinni, ja putosimme sitten molemmat. Inhottavaa oli se, että minä putosin risukasaan, ja Salla pehmeästi päälleni...

Yhdeksännellä kerralla oli Einarin vuoro pudottaa minut. Jemina meni Hensulla ja minä Einarilla ja kun pojulla oli tietysti paljon enemmän vauhtia kuin Hensulla, käänsin voltille. Mutta herrapa ei ajatuksesta innostunut, ja kun Hensu oli mennyt vähän kauemmaksi lähti se vain viemään minua. Käänsin sen sinnikkäästi ympyrälle, ja siitä se sitten innostui pukittelemaan. Pari pukkia roikuin kyydissä, mutta sitten tömähdin maahan. Koitin roikkua kiinni ohjissa, mutta kun herra hypähti pystyyn päästin irti. Se lähti täysillä Hensun perään, ja loput varmaan arvaattekin...

Salla ja Einari.

Kymmenes ja yhdestoista kerta olivat, suprise suprise, Hensulta! Olin Somerolla tunnilla Terhin aikaan ja emme vielä oikein tienneet oliko ponissa vikaa vai ei. Hyppäsimme jotain ihan pientä ravista kun Hensu kielsi, enkä vain ollut varautunut siihen joten putosin. Toisella yrityksellä meni yli ja vaihdoimme tultavaa estettä. Poni ravasi reippaasti ja kannustuksesta hyppäsi. Etujalat nousivat hienosti, mutta takajalat eivät. Siihen se sitten romahti keskelle estettä ja minä lensin voltilla maahan, ja vedin sitten suitsetkin päälleni...

Kahdestoista kerta oli melko onneton. Einarin lähdettyä katselimme hevosta ylläpitoon ja kävimme kokeilemassa yhtä shetua (en muista nimeä). Se oli kuitenkin seissyt kauan pikkutyttöjen lemmikkinä pihalla, ja se, että olisi pitänyt jotain tehdäkin oli siitä aika kauhea ajatus. Koko ratsastuksen ajan se vain hyppi pystyyn ja pukitteli.Laukannostoihin saakka pysyin ihan hyvin kyydissä, vaikka pyörivä satula ei asiaa helpottanutkaan. Lopulta sitten satula petti ja kierhti mahan alle yhdessä isommassa pukissa...

Kolmastoista kerta oli Jusulta. Jemina ja minä pidimme toisillemme tasapainotunnit, ja minulla oli Jusu. Tarkoitus oli mennä ilman satulaa väärinpäin, mutta Jusun mielestä se ei ollut hyvä ajatus. Heti kun pääsin väärinpäin se alkoi pukitella ihan hulluna ja jonkun aikaa keikuin kyydissä mutta sitten putosin. Itsepäisenä kapusin takaisin väärinpäin...

Salla ja Jusu

Neljästoista kerta oli. Hensulta. Laukkasin sänkkärillä ilman satulaa ja minulla oli superhauskaa. Kunnes tajusin että vauhtia ei tarvitsisi olla niin paljon. Yritin kääntää vasemmalle voltille, mutta se ei millään onnistunut. Päätin sitten kääntää oikealle, ja sinne se sitten kääntyikin. En vain ollut odottanut niin vikkelää käännöstä ja...

Viidestoista kerta oli Taavilta. Se oli älyttömän laiska ja vedin sitä sitten ihan kunnolla raipalla muutaman kerran. Se sitten vähän pukittikin, isosti, ja minä siihen en niin varautuneena putosin. Jemina tuli juuri paikalle vähän sillätavalla: "Mitä sä oikein duunaat?" Oli aika noloa selittää...

Kuudestoistakin kerta oli Taavilta. Ratsastin sitä laitumelta sadeloimella ja se sai sätkyjä iskän takia kun se sahasi jotain puita metsässä. Muutaman kerran pysäytin sen laukasta mutta sitten se sai tarpeekseen ja pukitteli kunnes putosin. Sitten ponit karkasivat, mutta eivät pitkälle. Juoksivat vain taloamme ympäri...

Seitsemästoista kerta oli. Taavilta. Sinä päivinä ajateltiin irtohypyttää poneja ja verkattiin niitä ilman satulaa Jeminan kanssa. Jemina laukkasi Hensulla edellä ja Taavi olisi halunnut holtittomasti rynnätä perään. En antanut mutta kun se riistäytyi laukalle ja pukitteli että saisi pidempää ohjaa. Jossain vaiheessa horjahdin sen verran että putosin. Roikuin ohjissa ja Taavi ei olisi millään pysähtynyt=roikuin ohjissa, ja Taavi raahasi minua vielä eteenpäin...

Kahdeksastoista oli: Taavilta! Menimme Jeminan kanssa loppukäynneissä sivuttain, kun ponit pimahtivat. Ne vain säikähtivät jotakin, ja väistivät kumpikin sivulle. Jemina-the-surviver ninjaili itsensä jaloilleen maahan. Minä en...

Yhdeksästoista kerta oli, kun laukkasimme kesällä meidän heinäpellolla Hensulla Hennin kanssa kakspäällä ja kaikki sujui hyvin kunnes Hensu päätti kompastua. Lensimme molemmat, ja vaikka minä istuin takana, ja minä ohjasin, ja siis minun oli pakko irrottaa ohjista putoamisvaiheessa, kun olimme maassa, olin taas kiinni ohjissa...

Kahdeskymmenes kerta oli outo. Se ei ensinnäkään oikeasti ole kahdeskymmenes kerta, mutta huomasin liian myöhään, että se on väärässä välissä ja en jaksanut vaihtaa kaikkien numeroita. Kävelin Hensulla kaikessa rauhassa kun Ville pilasi täydellisyyden. Taas. Hän potkaisi pallon vahingossa Hensua päin ja Hensu-the-surviver pakeni sitä, tietenkin. Ja minä en paennut ketään enkä mitään enää siinä vaiheessa, kun olin päätynyt maahan. Minä vain pyydystin poniani...

Kahdeskymmenesensimmäinen kerta oli ja on myös väärässä paikassa, mutta ei voi mitään. Ravasin Hensulla väärinpäin tarhassa ja. Hukkasin ohjat. Siinä sitten en enää osannutkaan pysäyttää ponia ja kun se tarpeeksi kauan hölkötteli eteenpäin. Ja sitten, minä, no, arvaatte varmaan...

Kahdeskymmenestoinen kerta oli Taavilta. Olimme Jeminan kanssa kakspäällä selässä kun se typerys päätti säikähtää taas jotakin turhaa. Jemina ninjaili itsensä taas jaloilleen, mutta siinä samalla kavutessaan alas selästä veti jalallaan minutkin alas. Ei niin jaloilleen, vaan mahalleen. Siihen lantakasan viereen...

Kahdeskymmeskolmas kerta oli tämä viimeisin kerta, kun hyppäsin Henulla tarhassa, ja sitten se vähän kielsi... Jemina nauraa edelleenkin tuota videota. "Miten voitkin lentää noin" "Eihän tollee oo mahollista pudota jos pitää ohjista kiinni!!" "Vitsi näytät urpolta" "Mikä mahlasku toi on olevinaan" "Kananlento XD" Ja muuta mukavaa...

Ja nyt siirrymme Jeminan putoamisiin.

Ensimmäinen putoaminen oli Hensulta, talvella vuonna 2010. Ravailimme pellon reunaa ja Emilia jäi yhtäkkiä Einarin kanssa taaemmas, ruunan innostuessa liikaa. Jatkoin Hensulla ravailuani pidemmälle. Hensu nosti loivaan ylämäkeen itse laukan ja laukkasin sitten vähän matkaa, kunnes Hensu lähti vielä kiihdyttelemään. Tajusin, että Einari laukkasi takanamme ilman ratsastajaa. Pelästyin hirveästi ja käänsin Hensun tarhaan. Olin ihan paniikissa, enkä tiennyt mitä pitäisi tehdä. Sitten Einari nappasi aidan ulkopuolelta tarhan heinäkaukalosta heinää ja lähti laukkaamaan entistä kovempaa yläpihalle. Hensuhan sitten vain päätti että mehän ei mihinkään tarhaan kyllä jäädä ja lähti pinkomaan Einarin perään. Tipuin siinä matkalla, menetettyäni tasapainon, kun jalustimet karkasivat. Tipuin jäälle ja se sattui...

Toisen kerran tipuin jälleen Hensulta, nimittäin kesällä. Menin tarhassa jotain ihan perus juttuja ja otin sitten muutamia laukannostoja. Hensu yhtäkkiä vain kompastui, veti pään alas ja pysähtyi, joten lensin selälleni ponin viereen. Pelästyin, mutta putoaminen ei sattunut.

Kolmannen kerran tipuin taas Hensulta, myös kesällä. Tulin pientä pystyestettä (n.30cm) ravissa ja Hensu kielsi sen. En ollut ollenkaan varautunut, joten lensin istumaan esteen päälle ja romahdutin koko esteen. Tälläkään kertaa ei sattunut juurikaan.

Neljäs kerta oli syksyllä, Hensun tallikaverilta Jusulta. Menimme ilman satulaa tarhassa ja aloimme laukkailemaan. Tarhan vierestä ajoi traktori, joten Jusu päättikin lähteä nopeasti toiseen suuntaan karkuun ja teki äkkikäännöksen. Lensin polvilleni hiekkaan, joka ei sattunut ollenkaan.

Viidennen kerran tipuin Hensulta syksyllä. Kuvasimme lyhytelokuvaa ja menimme ilman satulaa kuvausten jälkeen tarhassa. Ravailin Hensulla ja koska nauroin niin vietävästi, en oikein keskittynyt ratsastamiseen. Menimme puomia pitkin suoraa linjaa ja olin kääntymässä oikealle. Hensu kääntyikin nopeasti vasemmalle ja liu'uin sen kylkeä alas maahan. Naureskelin siellä sitten maassa, eli ei sattunut taaskaan :)

Kuudes kerta olikin sitten hieman erikoinen. Nimittäin olimme alkaneet innostua kaikesta omituisesta voimistelusta hevosen selässä ja vikeltämisestä. Olimme sitten hoitopaikalla ponien kanssa ja menimme seisomaan ponien selkään. Seisoessani Hensun selässä, yhtäkkiä pusikossa leikkivät pojat tekivät jotain nopeita liikkeitä ja Hensu säikähti. Se lähti nopeasti taaksepäin ja horjahdin, löin naamani Hensun harjaan, joten nenä alkoi vuotaa verta ja lensin pyllylleni maahan. Pelästyin vain, kun tajusin että nenäni vuotaa verta. Muuten ei sattunut.

Seitsemäs kerta olikin sitten Perniössä talvella Volna nimiseltä n. 160cm hevoselta (Myyty :'( Hyvästi rakas♥) estetunnilla. Tamma innostui sarjan hyppäämisestä ja veti jättipukin esteiden jälkeen. Lensin polvilleni maahan ja säikähdin. Vähän sattui jalkoihin, mutta ei sen pahempaa.

Kahdeksannen kerran tipuin Hensulta talvella esteen päälle laukassa. Poni kielsi n. 30-40cm pystylle ja meni melkein esteen läpi. Tipahdin esteen päälle, eikä juurikaan sattunut

Yhdeksännen kerran tipuin Cacrulta Perniössä. Ilman satulaa tunnilla kaverini tippui ja hänen ratsunsa sitten tuli meitä kohti pukkilaukkaa ja Cacru säikähti sitä. Se hypähti sivulle ja tipuin maneesin seinää päin. Minua ei sattunut ollenkaan.

Kymmenennen kerran tipuin kesällä  kun tuli uusi tuttavuus, eli Taavi... Menin kesällä sen selässä laitumella ja annoin ponin mennä minne halusi. Se sitten sai pehvansa osumaan laitumen sähköaitaan, joka sitten pelästytti ruunan. Lensin takaperinvoltilla sen taakse ja poni jatkoi matkaa. Tälläkertaa sattui, mutta ei mitenkään pahasti.

Yhdestoista kerta oli jälleen Taavilta, syksyllä. Hyppäsimme sarjaa yms. ja Taavi yhtäkkiä näki jotain pelottavaa. Se veti kaksi pukkia ja seisahtui. Ajoin eteen ja se veti pukkisarjan ja tipuin selälleni jäiselle maalle. Ei sattunut, koska päällä oli turvaliivi :)

Kahdennentoista kerran tipuin maastossa ilman satulaa Hensulta, ponin liikaenergiasta johtuneen herkän säikkymisen takia. Se säikähti koiraa, joka tuli meitä vastaan ja hypähti oudosti sivulle. Tipuin jotenkin polvilleni, mutta nousin nopeasti ylös, otin ponin kiinni ja jatkoin normaalisti. Ei sattunut juurikaan.

Kolmastoista tippuminen oli tässä ihan hiljattain, nimittäin 13.11.2013 Taavilta. Emppu piti koulutuntia meille tarhassa ja laukanvaihto tehtävien aikana, olin tulossa tarhan toiseen päätyyn laukassa, jolloin poni päätti säikähtää puimuria. Tipuin pehvalleni ja sattui vähän häntäluuhun.