keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Koulutreeniä Jeminan kanssa + Tavoitteet 2013

Piitkästä aikaa Jemina oli meillä ja mentiin tietysti kouolutreeniä alapihalla ja peltotiellä, joita tässä on tultu ratsasteltua kerran jos toisenkin. Minulla oli Taavi, Jeminalla siis Henu.
:D

Likaponi...


Jemmu ja Henu
Harjattiin ihan kunnolla ja sitten vaan ratsasteltiin jo melko hämärässä mutta mitä väliä. Pysyteltiin aika kaukana toisistamme ja keskityttiin vaan ratsastukseen kok otilaa käyttäen ja hevonen hyvin hallinnassa. Helpommin sanottu kuin tehty. Hensulla ei tänään ollut aikomustakaan jaksaa keskittyä käynti-ravi työskentelyyn ja kiihtyi jo siinäkin. Taavikaan ei ollut super, kuten sen piti olla, mutta meni sentään jotenkuten. Siirtymisissä on vielä paljon hiomista ja ainahan tuossa reippaudessakin on jotain. Saatiin sentään melko tasainen muoto aikaiseksi ja olen kuitenkin melko tyyttyväinen.

Söpöö <3
 Laukka toteutettiin niin, että Jemina meni edellä, ilmeisesti aika vauhdikkaasti ja kerran tasapainokin oli heittänyt, mutta muuten ihan hyvin. Sitten odottelimme Taavetin kanssa hetken ja laukkasimme perään. Vauhti vaihteli liian kovasta hitaaseen ja pääkin heitteli muodosta jonnekin ihan muualle kun iski kauhea paniikki. Muutamat kerrat menivät hyvin mutta sitten nousin kevyeen istuntaan ja että poni lähti alta. Pidätin ihan tosissani että sain hidastetuksi tarpeeksi nopeasti...


 Loppuravit ja käynnit sujuivat melko tasaisesti ja rauhallisesti /Jeminalla niin tai näin rauhallisesti/. Loppukäynneissä Taavi käveli tarhaan ja Hensu pysyi ulkopouolella, kun Jemina ja Hensu katsoviat näkyvistä Dave hirnahti ja veteli laukkapätkiä yms tarhassa, kun auhea hätä iski. Annoin sen pelleillä hetken, mutta kun juoksi melkein vesiämpärien yli päätin ohjata sen ulos. Tajusikin sitten että portti on auki ja kiireesti ravasi (olisi halunnut lauakata) Hensun luokse. Tätä nauroimme vaikka kuinka kauan :)


Mia & Igor Teinpäs yhdestä RAW:ista videon :D

Minttu Kissastamme video...




Jeminan blogi, tästä!



Liikutaan nyt sitten massan mukana, tavoitteita 2013:
- Kehittää omaa istuntaa
- Ratsastaa useammin ja perusteellisemmin, ei niin paljoa pelkkää hauskanpitoa.
- Ratsastaa enemmän myös Hensulla, ei aina Taavilla.
- Hypätä enemmän/isompaa (tässä kohtaa mukaan tulevat vieraatkin hevoset...)
- Valmennuksia
- Pikkukisoja Ko. HeC/HeB? re. 50-60cm?
- Hypätä Taavilla 70cm rata ja 90cm yksittäisenä
- Hensulla enemmän työskentelyä muodossa
- Hensulla koulurata HeC/HeB kotona, re 50cm kotona
- Ei valituksia hevosista, etenkään tallinsiivouksesta ja varusteiden puhdistuksesta :D

Katsotaan pystytäänkö edes muutamia täyttämään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti