torstai 9. elokuuta 2012

Valkku Henulla :)

Eli keskiviikkona oli taas Kristinan kouluvalmennus, johon osallistuin Hensulla. Tällä kertaa Jeminakin oli taas matkassa, ja valmistimme Hensun kuljetukseen yhdessä. Hensu meni taas kiltisti korvat hörössä ensimmäisellä yrityksellä liinoilla koppiin, niin mennessä kuin tullessakin. Hieno poni ;) Siellä se katseli hetken ympärilleen, mutta yritti ainoastaan napata muutamasta ruohopuskasta suuhunsa, kun Jemina talutteli sitä sillä aikaa kun iskä peruutti kärryn paikalleen ja kantoi äidin kanssa autosta kamat koppiin. Sitten iskä lähti ja Jemina toi Hensun traikulle. Harjailimme sitä vielä hetken, sekä tarkastimme kaviot, harjasimme pään sekä selvitimme harjakset vielä kertaalleen. Lisäksi laitoimme hieman Shine- karvan ja hännän kiillotus ja selvitys ainetta, jonka jälkeen vielä putsasimme ponia. Kun aikaa oli n.40min aloimme varustaa Hensua. Olin pessyt sen siistit suojat ja harjasimme ne vielä varmuudeksi sisältä, ennen kuin laitoimme jalkaan. Sen jälkeen asettelimme satulahuovan selkään, laitoimme satulan päälle, ja kiinnnitimme huovan satulaan. Tämä kaikki siksi, että Hensulla oli tällä kertaa eri satula, jossa ei ollut vielä huopaa kiinni. Laitoimme kuitenkin paksuimman huopamme, ja sen jälkeen liu'utimme satulan vielä oikeaan paikkaan. Sitten kiinnitin satulavyön ja laitoin sen napakaksi. Lopuksi sujautimme suitset suuhun, joka sujui hyvin, sillä Hensu tiesi, että minulle on turha laittaa vastaan. Jälleen minulla oli jalassa pallopäiset kannukset, jotka olivat minulla viimeksikin.
Kävelin sillä aika kauan, tunnilla oli minun lisäkseni Linda hepallaan Zsofi, ja Laura naapuritallilta, hänen hevosestaan en tiedä. Olimme siis kolmistaan. Kun olin ottanut muutamia pysähsyksiä ja pohkeenväistöjä, Krisse tulikin jo; melkein vartin etuajassa. Tunti olikin jo seitsemältä. Otin ravin ja verryttelin Henua siinä tovin. Samalla katselin muiden ratsastusta yms. Orin myös ravissa muutaman väistön, jonka jälkeen vaihdoimme suunnan ja nostin laukan. Se nousi ensin kiihdytyksen kautta, mutta hidastin äkkiä rauhalliseen raviin ja korjasin. Sitten laukka pyörikin oikein kivasti. Nostin vielä toisen laukan toiseen suuntaan ja sitten Krisse jo alkoikin pitää tuntia ja palasimme pääty-ympyrälle. Kuten olin arvellutkin, olin ponilla kahden hevosen jaloissa ja he väistelivät minua aika paljon. 
Otimme käynnissä ensin vähän ulosasetusta jonka jälkeen pyöristimme heppoja ja asetimme sisään päin. Irrotimme niitä paljon. Hensu ottikin pian hyvän työskentelyasennon, mutta edelleen sen pää nousee todella herkästi ylös. Sitten otimme vähän ravia vasempaan kierrokseen ja ratsastimme vähän kevyttä ravia, ennen kuin siirryimme harjoitusraviin. Vaihdoimme suuntaa ympyräleikkaalla ja otimme käynti harjoitukset myös oikeaan kierrokseen, jonne ainakin minun ja Lauran hevoset kaatuivat ja olivat kovia, joten siellä työstimme enemmän ulosasetusta ja pyöristämistä, sekä tarkkailimme lapoja. Otimme myös vähän ravia, ennen kuin otimme vasempaan kierrokseen koko kentän käyttöön, ja aloimme työstää avoitaivutksen alkeita, eli taivutimme hevosia pitkillä sivuilla sisäänpäin, ilman että ne alkoivat kiemurrella tai kääntyä. Hensu selvästikin tiesi mistä on kyse, sillä se meni koko ajan suorana, ilman kiemurteluja. Lindalla ja Lauralla oli enemmän tekemistä hevostensa kanssa. Kun tehtävä onnistui uralla siirryimme uralta pois, sillä urat olivat aika selvät ja syvät. Hieman uraa sisemmällä olikin vaikeampaa kääntää pelkästään asetukseen ilman kiemurteluja, mutta Hensu ei kiemurrellut, se kun ei petä koskaan. Kun selvisimme kaikki siitäkin suosiolla, siirryimme takaisin uralle ja otimme ravin, ja teimme asetusta sisäänpäin ravissa. Muut kiemurtelivat nyt jo enemmän, mutta Hensupa ei, pienellä työllä. Se on niin taitava :) Kun uralla sujui hyvin siirryttiin vielä uran sisäpuolelle, ja ensimmäisellä kerralla Hensu vähän kiemurteli, mutta toisella kerralla se toimi jo täysin.
Ympyrältä :)

Tämä myös.

Hieno poni!

Ihuna ponny!

Avotaivutus uralla (alkeet)

Taustalla Zsofi ja Linda.

Hensu ja Zsofi, värejä laidasta laitaan :P

Taustalla Laura ja ratsunsa.

Laukkaa, hienosti kaikki kuvassa!

Laukka

Annoimme hevosten levätä hetken pitkällä ohjalla, jonka jälkeen aloitimme suoraan oikeaan kierrokseen asetuksia sisäänpäin uralla vasempaan kierrokseen. Hensulla meni hetki tajuta mistä oli kyse, ja sitä joutui irrottamaan hetken ennen kuin se alkoi toimia. Kuitenkin, kun olimme menneet pari kertaa uralla siirryimme uran sisäpuolelle, ja teimme siellä muutaman harjoituksen käynnissä. Sitten otimmekin ravia uralla ja työstimme sitä aikamme, kunnes saimme luvan siirtyä uralta pois, ja Hensu liikkui hienosti suorana. Sitten nostimme laukan, joka nousikin hyvin vasempaan kierrokseen. Yhden kerran otin laukan alas ja päästin nopeammat edelle, mutta laukka nousi hienosti uudelleen, ja yritimme vain pehmentää sitä. Otimme raviin ja vaihdoimme suunnan, jonka jälkeen nostimme oikean laukan, jonka valmistelin huonosti ja se nousi kiihdytyksen kautta. Sitten kuitenkin otin sen raviin ja nostin uudelleen, joka sujuikin sitten hyvin. Laukkojen jälkeen otimme enää koko kierrosta vähän kevyttä ravia, jonka aikana ratsastimme hevosia eteen ja alas. Kun kaikilla meni hyvin otimme käyntiin ja annoimme pitkät ohjat, ja Krisse lähti opettamaan toiseen paikkaan. 
Kun olimme kävelleet n. kierroksen, tuli Jemina, lainasi Lindan kypärää ja otti ja ratsasti Hensulla loppukäynnit. Itse menin kokeilemaan Zsofia. Ja hui, kuinka iso ja suuri askeleinen se oli Hensun jälkeen. Jemina otti Hensulla muutaman ravipätkänkin, ja se sujui rauhassa ainakin. Otin Zsofilla, joka on myöskin 20, eli meillä oli vanhukset ratsuina, muutaman ravipätkän ja yritin vähän istua alaskin, vaikka aika hankalaa se oli kun nyt olen jo kauan ratsastanut pelkästään poneilla. Sitten nostin myös yhden laukan, joka oli aluksi hieman hankalaa, mutta kunhan sain asentoni kuntoon, sain laukankin nostettua,ja voi kamala kun askel oli suuri! Mutta laukkasi todella hienosti, jonka jälkeen otin raviin ja käyntiin ja kävelin pitkällä ohjalla. Kun Laura lähti hevosellaan, oli se aivan hikinen, kun Taas Hensu ja Zsofi eivät olleen hieonneet juuri lainkaan. :)
Sitten vain hoidin Hensun nopeasti, pois, kunhan olin antanut Zsofin ensin Lindalle, ja talutin sitten ihanan rakkaan ponini traileriin! :)

Jemina ja Hensu loppykäynneissä (ohjat kädessä :p) 
(c) Linda

Jemmu ja Henu :)
(c) Linda

Minä ja Zsofi
(c) Linda

Laukkaa!
(c) Linda

Tollanen jättiheppa xD
(c) Linda

Ton kokonen ois sitten se seuraava heppa?
(c) Linda

Kiitos kuvista, Linda!


- Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti