tiistai 7. elokuuta 2012

Kaikkea tärkeää!

Eli kisojen jäljeen otimme rauhallisesti Taavilla päivän verran (eli siis maanantain) ja meillä meni ihan hyvin. Sitten kummatkin saivat vapaa päivänsä.

Keskiviikkona päätimme ottaa Hensun valmennukseen. Ja tietenkin poni päätti yllättää ja kävellä vastoin kaikkia odotuksia suoraan traileriin. Sitten olimmekin puoli tuntia ajoissa MW-tallilla, mutta harjailin ponia rauhassa ja näytin sille paikkoja, ja aika kului hyvin. Sitten kävelin sen kanssa kunnolla, kunnes otin vähän ravipätkiä ilman, että työstin sitä sen enempää. Kun siirtymiset käynti-seis-käynti-ravi onnistuivat, otin muutaman ravi-seis-ravi siirtymisen. Sen jälkeen kokeilin kolmikaarista kiemurauraa, joka sujuikin hienosti. Sitten otin laukat kumpaankin suuntaan nostot ravista ja käynnistä, jonka jälkeen annoin Hensun kävellä pitkällä ohjalla Kristinan tuloon saakka.
Poni on niin nätti <3<3

Kaikki kuvat (c) Mervi!

Ihuna ponny!

Pahoittelut laadusta!


Huomatkaa Hensun hienot suojat :3

Hensulla oli myös alaturpis :)

Meni niin nätisti ja yritteliäästi !

Vaikka aika paljon sai tehdä töitä :)

Mutta ihan paras pony on!


Krissen tultua työstimme poneja (kanssani tunnilla oli Linda, joka ratsasti hevosellaan) ensin käynnissä ympyrällä ja sitten ravissa. Hensu meni todella hienosti, ja oikeaan kierrokseen Krisse huomasi heti virheen; Hensu työntää vasenta lapaansa ulospäin, jonka korjasimme asettamalla ponin ympyrällä ulos. Otimme myös laukannostoja, jotka sujuivat hyvin, ja Hensulla yritimme vain saada laukan pyöriväksi ja hallittavaksi, oikeaan kierrokseen ulos asetettuna. Hyvin meni, ja poni rentoutui laukassa ihan vähän, vielä on kuitenkin tekemistä.

Torstaina kaverini Seidi tuli kuvaamaan poneja. Ne käyttäytyivät todella hienosti, vaikkakin Hensulla oli laukannostoissa hieman tekemistä. Se nimittäin pysähtyi, eikä nostanut laukkaa, ennenkuin sen todella pakotti. Kun laukan sai nostettua se kuitenkin säilyi loppuun saakka hienosti. Ratsastin siis ensin Hensulla. Taavilla taas näytin hieman sen kouluponin taitoja, ja lopuksi otin muutaman pienen 40cm hypyn, joista Seidi myöskin otti kuvia. Innolla odotan josko saisin niitä vielä itsellenikin...

Perjantaista en totta puhuen ole aivan varma, ratsastimmeko laisinkaan. Varma olen vain siitä, että menin Jeminalle yöksi... :p

Lauantaina olimme sopineet ponien uuden vuokraajan, Julian, eli Jupen, kanssa, että hän tulisi niitä testailemaan. Lähdimme Jeminalta siis noin puoli kahdelta, ja kahden jälkeen Julia saapuikin. Hoito sujui kommelluksitta, ja Juppe osoittautui todella mukavaksi ja rennoksi tyypiksi. :) Ensin hän testasi Taavia, joka toimikin aika kivasti, etenkin ensimmäiseksi kerraksi, eivätkä pukit kuin naurattaneet :) Sitten Juppe koitti hypätä Davella, ja ylittikin hienosti 40-50cm esteet. Hensu tietysti laukkasi vierestä vetoapuna. Ensin minä selässä, mutta sitten vaihdoimme Jeminan kanssa. Jemina verrytteli Hensun aluksi, sitten minä näytin sen taitoja... Sitten laskimme esteitä ja molemmat hyppäsivät pikkuesteitä (20cm?) Hensun iloksi :) Sitten Julia antoi Taavin minulle ja otti itse Hensun. Näytin myös Taavia hieman, jonka jälkeen Jemina loppuverrytteli sen. He kävelivät pihalla ja lopuksi hoitivat ponit laitumelle.
Julia tykkäsi kovasti ja lupasi tulla heti sunnuntaina uudelleen.

Sunnuntaina ei Jemina tullutkaan kuin hakemaan ratsastuskamansa maanantain tuntia varten. (Jemina kirjoittaisitko päivityksen estetunnistasi tänne?!) Julia kuitenkin tuli puolenpäivän jälkeen, ja kävimme n.tunnin maastolenkin, johon kuului myös asvalttipätkä. Taavi hypähteli muutamaan otteeseen; kun traktori meni ohi ja kolmen moottoripyörän ohittaessa. Menin itse pojalla, Juppe Hensulla. Tykkäsi kovasti lenkistä. Ja otimme muutaman laukkapätkänkin, ja kivaa oli. Vikalla laukkapätkällä Taavilta kuitenkin lähti oikeasta takakaviosta kenkä, joten nyt on luultavasti pari viikkoa ilman kenkää ja kevyellä liikutuksella. Julia lupasi tulla taas maanantaina.

Maanantaina  oli Jeminalla estetunti ja me taas Jupen kanssa ratsastimme tarhassa. Menimme molemmat ilman satulaa ja Julialle pidin Hensulla hetken koulutuntia, ja itse kävelin ja ravasin hieman Taavilla. Sitten laitoin Hensulle puomiharjoituksia, joista se lopulta selvisi täydellisesti, koko ajan kuitenkin kunnialla, vaikka kerran kompastuikin. Lopuksi kävimme metsässä loppukäynnit. Lopuksi tarkistimme ponien jalat, putsasimme kaviot, harjasimme hepat ja laitoimme kaksteholinimenttiä jalkoihin. Ensi kerran Julia tuleekin aikaisintaan kahden viikon päästä.. Joten silloin kuulemme hänestä lisää!

Ja sitten suosittelen lämpimästi katsomaan sivun- "Me, Jemina ja Emilia" sillä sinne on tullut uusia elokuvia aika lailla. Yhdessä on mukana myös Kristiina, vanhempieni kummityttö... :)

Tässä vielä linkki Taavin kisavideoon!
http://youtu.be/kQLpv14-gbc

- Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti