9# Joulukalenteri

Tänne pääsi sitten käytetyimmät varusteet postaus.

Anteeksi, luukku on hieman myöhässä mutta päivän ohjelma oli hieman erilainen kuin piti...

8# Joulukalenteri

Nyt vuorossa taas videopostausta, Kaverin Kanssa tällä kertaa!

Video ei taas suostu tulemaan bloggeriin, joten katsokaahan se tästä.

7# Joulukalenteri

Kisapostaus

Piti ensin kuvata videopostauksena, mutta kun Jeminalle tuli menoa jäin ilman kuvaaja. Kerron kuitenkin, mitä nyt näihin itsenäisyyspäivänkisojen ohjelmaani kuului.

Heräsin aamulla 5.50 ja ensimmäiseksi laitoin pukuni kuntoon. Kulutin aikaa syömällä ja datailemalla ja 7.30 menin tekemään aamutallin, ponit ulos ja niille runsaasti vettä ja heinää. Kahdeksalta lähdimme tallille.

Olin puoli yhdeksältä Somerolla ja menin kertsiin, jossa Marita jo oli. Hänen kansaan aloitettiin ja Tia ja Aino tulivat myös jossain vaiheessa auttamaan äänentoistolaitteiden asettamisessa. Käytänössä siis kajareiden kantamista ja piuhojen kanssa säätämistä. Sen jälkeen minun piti avata maneesin toisen pään liukuovi ja tehdä kuja maneesiin valmiiksi, mutta kun ovi oli jotenkin jumittunut sainkin Jymyn taluteltavakseni kun Carita ja hetken kuluttua muutaman muutkin yrittivät saada ovea auki. 

Kun "pääsin eroon" Jymystä menin talliin ja vahdin Leoa kun kukaan sen ratsastajista ei ehtinyt. Kun Sofia sitten tuli sen seuraksi haimme Tian kanssa Hannan tarhasta ja aloimme hoitaa sitä. Jotenkin siinä sitten sainkin Leon talutettavaksi puomiluokkaan ja lähdin sitten sinne. Tia jäi hoitamaan Hannaa. Talutin ensin Emiliaa, eli tätä pikkutyttöä joka minua taluttajakseen pyysi. Leo oli aika hermostunut kun se joutui olemaan melkein yksin maneesissa, joten Emilian radan jälkeen talutinkin vielä Sofiaa puomiluokassa. Sen jälkeen luovutimme Leon Maritalle ja kiiruhdin talliin.

Tia oli jo varustanut Hannan, joten aloin letittämään, ja muutenkin "pukemaan" sitä pukuratsastukseen. Ehdin juuri saada Hannan valmiiksi kun Tia (joka siis meni 50cm Hannalla) lähti kävelemään rataa ja minä lähdin taluttelemaan Hannaa kentälle. Kun Tia tuli luovutin ratsun hänelle ja kävin vaihtamassa tallissa saappaat. En harmikseni ehtinyt katsomaan Tian rataa, mutta sain heti ulos palattuani Hannan ratsuksi. Kävelin sen kanssa ulkona kunnes menin kävelemään radan. 

Verkassa poni oli aluksi ihan laiska, mutta kyllä se siitä heti ensimmäisessä hypyssä heräsi. Otin vain muutaman verkkahypyn kun kerran hypyt olivat hyviä ja ponilla oli kuitenkin jo yksi luokka alla. Koska luokan ensimmäinen ratsastaja oli jäänyt pois minä olin luokan ensimmäinen ratsastaja. Suoritus oli ihan hyvä, sarja oli tyhmässä paikassa ja kummallakin kerralla tuli vähän huono hyppy sisään. Muuten ei ollut mitään erityistä ongelmaa missään kohtaa.

Pääsimme palkintojen jakoon, johon kutsuttiin Tiakin. Minä ja Hanna sijoituimme toiseksi luokassa (70/80cm), voitimme paras puku luokassa- palkinnon ja Someron Ratsastajien junioriestemestaruus palkinnon. Tia oli palkintojen jaossa siksi, että hän voitti Härkätien ratsastuskoulun estemestaruuden, Hannalla! Hannalla oli siis todella hyvä päivä!

Sen jälkeen hoidin ponin pois ja kävin syömässä joulupuurot kertsissä. Sitten lähdettiin kotia kohti =)

6# Joulukalenteri

Ja kuudennessa luukussa on myös videopostaus, Jeminan sellainen!

5# Joulukalenteri

Tänne päätyi siis: My Day

En jaksanut siis editoida leirillä kuvattuja, tein uuden...

#4 Joulukalenteri

MIELIPIDEPOSTAUS

Tälläkertaa päädyin aiheeseen esteratsastus, koska se kuitenkin on ihan normaali ja joistakin varmasti itsestäänselvä asia. Ja tuotahan se ei varmastikaan ole.

Esteratsastuksessahan on siis tarkoitus ylittää esteet virheettömästi, mutta liian moni unohtaa, että sen pitää olla myös hauskaa. Kaikki ei ole kohdallaan, jos hyppääminen tuntuu pakkopullalta, tai pelottaa. Silloin ei ole pakko hypätä!

Kuinka usein kuuleekaan sanottavan, että kouluratsastus on tylsää tai jopa turhaa. Mutta miettikääpä, miten meiltä onnistuisi mikään muukaan, jos emme osaisi pysäyttää hevosta silloin kun haluamme, tai emme saisi sitä kääntymään oikeaan suuntaan, näin kärjistettynä. Ei kovin kivalta. Jokainen meistä varmasti haluaa, että osaa ohjata hevosensa, niin kouluradalla kuin ihan esteilläkin.

Usein jotakuta hyppääminen pelottaa, mutta ei tule sanoneeksi siitä mitään. Älä pakottaudu hyppäämään. Jos esteet tuntuvat liian isoilta ja et halua mennä niitä, sano ettet halua. Ei ole pakko hypätä niin isoa kuin kaverit, vain ollakseen yhtä hyvä. Jokaisella on vahvuutensa, ja jos sinun vahvuutesi ei ole esteratsastus, saatat esimerkiksi loistaa kouluratsastuksessa. Toisaalta jos olet hyvä hyppääjä, et välttämättä osaa mitään ihmeellistä kouluratsastusken puolella.

Mielestäni on tärkeää aloittaa harjoittelu ohjatusti, omin päin ei aikaan saa muuta kuin harmia. Aina on hyvä olla joku katsomassa vaaratilanteiden, ja jo ihan kehittymisesikin takia. Koskaan et voi tietää, jospa vaikka hevosella onkin huono päivä ja hyppäämisestä ei tule mitään. Silloin voisi olla viisaampaa olla edes yrittämättä. Kenties seuraavana päivänä onnistuu paremmin. 

Liian usein näkee myös sitä, että kun puomit putoilevat, saa hevonen kuulla kunniansa. Ei se yleensä ole hevosen vika. Ratsastaja sitä jotenkin häiritsee, tai sitten on vain kokemuksen/kapasiteetin puutetta, joihin ei auta kuin harjoittelu tai tyytyä pysymään hevoselle sopivalla tasolla.

Sitten saa lukea blogeista että maantaina harjoiteltiin vesimaton hyppäämistä, tiistaina mentiin maastoesteitä ja keskiviikkona oli estevalmennus. Torstaina oli puomitreeni ja perjantaina hypättiin taas. Ei näin! Kuinka kauan ihmiset luulevat hevostensa jalkojen kestävän, jos niitä päivittäin rasitetaan hyppäämisellä. Ei kauaa! Pitäisikö meidän vain miettiä että kaksi kertaa viikossa esteitä ja se siinä. Muina päivinä sitten vain muuta ratsastelua ja mielenvirkistystä. Kyllähän se hevonenkin lopulta kyllästyy hyppäämiseen ja luultavasti tekee stopin. Miettikäähän omalla kohdallanne, miltä tuntuisi päivästä toiseen hypätä ainakin puolta itsesi korkeudesta, tunnin ajan. Ainkaan minusta se ei olisi kovinkaan kivaa...

Mitenkään yleistämättä, on toki paljon poikkeuksia, on pakko sanoa että hirveän monilla on tapana edetä urallaan liian nopeasti. Aluksi mennään tunneilla ja kun osataan juuri ohjata ja määrätä tahti, aletaan hyppäämään. Tai ei edes sitä. Sitten tullaan muutama kerta joitain puomeja, ja sitten aletaan hypätä. Kun kuvitellaan, että osataan jo ihan tarpeeksi, aletaan nostaa esteitä viidestäkymmenestä kahdeksaankymmeneen senttimetriin ja siitä taas metriin jne. Ehkä kuitenkin pitäisi kehittää tekniikka kuntoon ja edetä maltillisesti hevosen, ja omien taitojen rajoissa, ja ottaa aina vain pikkuaskelia mukavuusalueen, ja samalla taitoalueen ulkopuolelle.

Aina ei voi onnistua, sehän on ihan selvää, joten pienistä epäonnistumisista tai putoamisista ei kannata lannistua. Mutta jos niitä sattuu koko ajan? Olisiko kenties aika laskea vaativuusastetta, pitää taukoa tai miettiä muita ratkaisuja. Kaikki ei voi olla kohdallaan jos hyppääminen ei suju. Hevonen on haluton, onko se kenties sairas tai kyllästynyt? Ovatko esteet liian isoja, vai revitkö sinä sitä joka kerta hypyssä suusta, jolloin hyppääminen sattuu hevoseen. Jos siis hypyt eivät onnistu, mieti, mikä siihen on syynä. Ammattivalmentajaltakin varmasti löytyy ratkaisu/syy ongelmaan.

Suuri osa näistä oli nyt kärjistettyjä tapauksia, joita ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti. Toivottavasti tämä sai teidät ajattelemaan esteratsastusta ja omaa hyppäämistänne vähän tarkemmin. Kommentoikaahan jos haluatte tällaisia jatkossakin, ja mitä nyt yleensä piditte tästä =)

Ps. Kaikki kuvat ovat joko Jeminan tai Emilian ottamia, eli älkää kopioiko niitä, kiitos!

#3 Joulukalenteri

Kolmannesta luukusta tupsahti: maastopostaus

#2 Joulukalenteri

Toiseen luukkuun pääsi: Aamutallipostaus

Pikapäivittelyä

Koska, myönnettäköön, tuon joulukalenterin lisäksi ei hirmuisesti innosta enää kirjoitella toista postausta. Mutta kuitenkin pikaisesti edellis- ja tästä viikosta.

Elikkäs perjantaina 22.11 Jemina tuli meille illalla yöksi. Ja todellakin illalla, joskus puoli kymmenen aikaan. Sitä ennen minulla oli Hannalla radanratsastustreenit seurakoulukisoihin C- ja B-merkkien suoritusta ajatellen. Olin paritunnilla Johannan kanssa ja kyllähän siinä hyvin ehti radat ratsastaa. Olihan poni epätasainen, mutta muuten meni Hannaa ajatellen ihan hyvin.

Lauantaina kuvailtiin sitten Jeminan kanssa videopostaus koulukisoista. C-merkin verryttelyssä Hanna kävi hirmu kuumana ja pomsahteli vähän sinne ja tänne. Suorituksessa kuitenkin malttoi mielensä ja meni ihan mitenkuten radan läpi. Oli aika järkytys kun minut kutsuttiin palkintojenjakoon, Someron Ratsastajien juniorikoulumestarina 2013. No, sieltä kun päästiin niin käveltiin hetki ja alettiin verkata B-merkkiä varten. Se meni jo rauhallisemmissa tunnelmissa ja suorituskin meni muuten hyvin, mitä nyt yksi laukannosto tuli pukin kautta.

Illalla mentiin Jeminan kanssa kaikennäköistä pelleilyä, kilpailuja ym. Otettiin vähän laukkakisaa ja väriä ja se kumpi on ensin- kisaa. Ja oli kyllä ihan hauskaa, vaikka Taavi nyt olikin toivottoman hidas.

Sunnuntainakin Jemina tuli meille ja hypättiin jotain pientä tehtävää. Menihän se siinä, vaikka etenkin hoitaminen oli aika kilpajuoksua kellon kanssa, kun sitä valoisaa aikaa ei juuri ole.

Video ei taaskaan halua näkyä, joten katsokaa se linkistä.

Seuraavan viikon torstaina minulla oli estetunti Hannalla, ja vaikka siltä päivältä on kakkuja luvassa en minä sentään joudu leipomaan.. Hanna meni tosi nätisti koko tunnin ja kaikki sujui hyvin, pientä hiomista sinne tänne niin hyvä tulee! Ainoastaan radan toiseksi viimeinen linja meni ihan miten sattuu kun piti yrittää venyttää aselia kuuteen, mutta poni ei vain venynyt niin siitä tuli kyllä sellainen linja että huhhuh.

Ja nyt lauantaina ratsastin molemmilla poneilla, Hensulla kävin maastossa ja meni tosi kivasti. Taavilla testasin tarhaa ja hyvä oli. Ja lähinnä sen takia että ei uskallus riittänyt aitojen ulkopuolelle. Vaikka tuolloin poni päättikin oli itse tylsyys ja vain muutama pukki irtosi koko tunnin aikana, vaikka olisi hyvin voinut olla koko tunti rodeota vapaiden takia.

Ja kiinnitäkäähän nyt joulukalenterin aikana huomiota siihen, että postauksia tylee päivittäin 1-2, koska joka päivä on joulukalenterin luukku ja mahdollisesti myös päivän kuulumiset, eri postauksissa.

1# Joulukalenteri

Tadaa, tästä se lähtee! Ensimmäisen joulukalenterin luukun aiheeksi valikoitui 10 faktaa Hensusta. Tämähän on sinänsä todella helppo ja samalla niin hankala aihe, kun yritämme saada aikaiseksi sellaisia faktoja joita kaikki eivät jo tiedä.

1. Aivan liian usein saa kuulla Hensusta tätä: se on musta. No ei varmastikaan ole! Tuo on niiiiin ärsyttävää kuunneltavaa, kun kaikki luulevat sitä mustaksi. Se on ihan selkeästi tummanruunikko, sen mahan alla ja kesäisin myös mahassa on selkeästi ja helposti havaittavissa ruskeaa karvaa.

2. Se ei ole mikään pikkulastenponi. Ja etenkään se ei siedä yhtään ylimääräistä silittelyä tai taputtelua. Ei. Se arvostaa omaa rauhaa, tarkoituksenmukaisia hoitohetkiä ja kunnioitusta. Se viihtyy omissa oloissaan, joskus saattaa pitää taputtelusta, rapsuttelusta tms. mutta silloin se vaatii tutun, Hensusta luotettavan henkilön, joka tietää minkä kohdan rapstutuksesta poni pitää.

3. Sen kisaura on näillä näkymin ohi. Menneenä kesänä olivat vielä yhdet koulukisat, mutta siihen nyt mitä todennäköisemmin loppuukin kisaura, jota ponilla on kestänyt ymmärtääkseni yli kymmenen vuotta. Meidän tuloksikkaimpia kisojamme on ollut HeC, vähän päälle 52% ja ristikkoluokasta jaettu 1.sija.

4. Hensun syntymäpäivä on sama kuin serkullani. Missä nyt ei paljoa ole selittämistä. Syntymävuodet sentään ovat eri.

5. Hensu osaa olla laiska, ja aina välillä sillä on päiviä jolloin on ihan mukava olla ne kannusket jalassa. Muutaman kerran vuodessa joutuu ottamaan ihan raipankin käteen jotta eteenpäinpyrkimys säilyy. Ja poni laiskistuu koko ajan enemmän.

6.Hensulla on ollut vain kolme omistajaa, vaikka se onkin asunut useammassa paikassa. Ensin kasvattaja, sitten henkilö, jolta ostimme sen ja sitten minä.

7. Se on ollut kuljetusonnettomuudessa. Tästä aika moni tietää, mutta siihen liittyy sen jalassa oleva arpi ja ennen ongelmana ollut kuljetuskammo, joka on selätetty.

8. Alkaessaan luottaa johonkin se todella luottaa. Mietitäänpä vaikka sitä kuljetusta, ennen sitä ei meinannut millään saada traileriin, nyt minä ja Jemina saamme vain kävellä löysällä narulla sisään ja poni seuraa..

9. Hensu on uskomaton innostuessaan. Nimittäin vaikka kunto loppuu jo pian ensimmäisen laukannoston jälkeen, se silti koko ajan lisää ja lisää vauhtiaan, vaikka ei edes uskoisi sen enää pääsevänkään kovempaa.

10. Suurin hyppäämäni este Hensulla on 110cm. Ja siitä on kohta kolme vuotta. Siitä ei vain valitettavasti ole mitään materiaalia...