torstai 2. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 + Tavoitteet 2014

Hyvää uutta vuotta!


Nyt on sitten taas yksi vuosi puksuteltu eteenpäin. Koska olen laiska, en jaksa tehdä sellaista tarkkaa kuvausta taakse jääneestä vuodesta, mutta kerron jotain suurinpiirteisesti.

Kulunut vuosi sisälsi niin onnistumisia kuin vähän huonompiakin hetkiä. Ratsastajana niin Jemina ja minä kehityimme, saimme kokemusta ja jouduimme välillä tsemppaamaan toisiamme, mutta kaikesta aina päästiin yli. Ja edelleen tunnelin päässä näkyy valoa, vuoden 2014 aikana aiomme päästä taas hieman eteenpäin ja vuoden päästä olemme taas vähän lähempänä tätä tunnelin päätä.


Pahoittelen että videossa ei ole mitään esim. leiristä, mutta ne materiaalit ovat toisella koneella joten niitä en jaksanut tähän hätään etsiä sieltä.

Kisatuloksia tuli viime vuonna mukavasti ja olen niihin tyytyväinen =)


Se ei nyt suostunut kääntymään =(
Vuoden 2013 alussa listasin tavoitteita, nyt on aika käydä niitä läpi =)

Tavoitteita 2013:

- Kehittää omaa istuntaa
  ~Eiköhän tässä onnistuttu aika hyvin, kun tuota videota katsoo~

- Ratsastaa useammin ja perusteellisemmin, ei niin paljoa pelkkää hauskanpitoa.
   ~Onnistuttiin me tässäkin jotenkuten!~

- Ratsastaa enemmän myös Hensulla, ei aina Taavilla.
   ~Joo, ei mitään ongelmaa!~

- Hypätä enemmän/isompaa (tässä kohtaa mukaan tulevat vieraatkin hevoset...)
   ~Jep, onnistui, kiitos Hanna ja Paltsu~

- Valmennuksia
   ~Emilian kanssa onnistui hienosti!~

- Pikkukisoja Ko. HeC/HeB? re. 50-60cm?
   ~Onnistui, ja Emilia meni Hannan kanssa esteillä pidemmällekin.~

- Hypätä Taavilla 70cm rata ja 90cm yksittäisenä
   ~Jeps, kumpikn onnistui tässä ja mentiinhän me esim. se 100cm estekin ilman satulaa Taavilla~

- Hensulla enemmän työskentelyä muodossa
   ~Onnistuimme molemmat hyvin~

- Hensulla koulurata HeC/HeB kotona, re 50cm kotona
   ~Jeps, onnistuttin paremminkin kotona, etenkin esteillä.~

- Ei valituksia hevosista, etenkään tallinsiivouksesta ja varusteiden puhdistuksesta :D
   ~Nojaa... Jemina onnistui hyvin ja minäkin taisin pitää suuni kiinni...~

Yleisesti onnistuimme kaikissa ylläättävän hyvin, olikohan tavoitteet liian helpot...?


Tavoitteet vuodelle 2014:

Jemina:
- seurajäsenyys ja pikkukisoja

Emilia:
- aluelupa ja siirtyä 80cm luokkiin

Yhteiset:
- Ratsastaa säännöllisemmin kotona
- Saada katse ja kädet paikoilleen
- Ratsastaa enemmän hevosilla
- Enemmän rutiinia esteille
- Tavoitteellisemmin kouluratsastusta (uusia haasteita esim. vaativammista liikkeistä)
- Huolehtia ponien varusteista kunnolla

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. ihanaa postausta.

    Syksyllä kaipasin postauksia kovasti.
    Joulukaleteri oli kiva.
    Kiitos uuden vuoden videon hyvästä editoinnista.

    kipa

    VastaaPoista