torstai 22. marraskuuta 2012

Ennen kisoja, Kisoissa, Kisojen jälkeen

Okei, on ollut taas kauhee päivitystauko, mutta nyt onkin sitten vähän pidempi postaus tulossa.

Somerolla oli estekisat, joissa Jeminan oli alunperin tarkoitus mennä Taavilla puomiluokka, mutta ei sitten päässytkään mukaan. Siispä minä menin luokat 40cm ja 60cm, ja olen poniin todella tyytyväinen. Itse kisapäivä oli sunnuntai 18.11.2012.

Tiistai: Minulla oli estetreeni Taavilla, viimeisen kerran ennen kisoja. Tehtiin sillä tavalla, että sain ensin verkata itsenäisesti, hypätä yhtä estettä ja sitten menin radan.

Jos saatte mitään selvää, kolmosesteeltä neloselle mentiin rakennuksen takaa, ja verkkaeste oli ykkönen. Verkassa Taavi pudotti kerran, mutta meni muuten tosi hyvin. Sitten ratana otti raville ykkösen jälkeen ja hyppäsi ravista kakkosen, mutta muuten ihan hyvin. Epäröi kolmosta ja nelosta, syystä että kolmonen oli tukki nostettuna ilmaan, nelonen rengaseste, mutta molemmista meni kuitenkin yli. Sitten menimme uudelleen ja kaatoi yhden renkaan, jonka vuoksi hpääsin vielä esteet 1-3 kerran.

Torstaina ratsastin pihalla tavoitteena oikeastaan pelkästään saada Taavi herkäksi (paljon pyydetty), mutta loppujen lopuksi se nosti laukat ilman raippoja, vieläpä reippaat sellaiset. Olin silloinkin todella tyytyväinen ponsuun ;D Kengittäjänkin piti käydä, mutta koska ei pääsytkään jännitimme aika paljon pysyykö kengät jalassa loppuun saakka.

Perjantaina Jemina ei tullutkaan meille, joten ratsastin yksin, aika samalla tavalla kuin torstaina. Taavi oli melko mukavan tuntuinen, mutta ainahan meillä on parantamisen varaa. Emme oikeastaan tehneet näinä päivinä mitään kummoisempaa.

Lauantaina kävin Taavilla maastossa, ensimmäistä kertaa yksin, ilman Hensua. Se oli yllättävän kiltti, ehkäpä normaalia reippaampi, ja katseli enemmän ympärille kuin normaalisti, mutta ei ainakaan pelleillyt hirveästi. Yhtä vesilätäkköä kammoksui ihan hirveästi, mutta ajamalla suostui kahlaamaan läpi. Laukatkin onnistuivat hyvin, ja välillä jopa turhankin reippaasti minun makuuni yksin maastossa. Illalla oli vielä hirveä varusteiden puhdistus ja pakkaamis operaatio.

Kisat. Minun piti herätä aamulla aikaisin, mutta en sitten syystä tai toisesta herännytkään. Saimme kuitenkin varusteet melko nopeasti autoon, letittää emme aikoneetkaan Taavia, harjasin sen nopeasti ja sitten kyytiin. Alkoi taas temppuilla, mutta liinojen kanssa lastaus sujui hyvin. Kisoissa se oli taas perus sählääjä, mutta muuten kyllä aika kiltisti. Kävelin melko pitkään ja seurasin samalla kaverinin Amandan ratsastusta, joka oli myös kisoissa ponillaan Puksulla.
Aloitimme 40cm verkassa rauhallisesti, verkkasin niin vähän kuin mahdollista ja otin vain pari hyppyä kumpaankin suuntaan. Verkkaesteinä toimivat kakkonen ja kuutonen :D Kutoselle Taavi muistaakseni kerran kielsi, mutta toisella yrityksellä meni hyvin yli.
Rata oli hyvä, Taavi todellakin innostui, mikä teki sen ratsastamisesta ihan erilaista, ja siksi ratsastukseni oli vähän kummallista. Muuten tiet olivat hyvät ja todella tyytyväinen siihen. Kaikki hypytkin olivat ongelmattomia, vaikkakaan aina ei askel ihan sopinut. Mutta video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siinä myös Amandan suoritukset ja toinen rata, pari kuvaa ja kunniakierros :D

60m verkassa otin taas mahdollisimman kevyesti, ja koska Taavi meni hyvin annoin sen mennä. Innostuikin välillä vähän :D Radalla se harmiksemme kielsi ensimmäisele esteelle, tuli vähän huono tie. Sitten tuli vielä toinenkin kielto, mutta kolmannella kerralla todella tönkösti yli. Mutta yli kuitenkin, ja saimme mennä radan loppuun. Menikin todella hyvin, vaikka viimeiselle esteelle tulikin kielto. 7 este piti hypätä ravista, ja se oli siis pienempi ristikko. Tyyliluokka siis kyseessä. Koittakaa nyt saada jotain selvää noista kuvista... :D


Myöhemmin sunnuntaina Jemina tuli meille ja ratsasti vielä vähän Hensulla. Helppoja puomiharjoituksia käynnissä ja ravissa, enimmäkseen hevosen halintaa. Menikin ihan hyvin :D

Tiistaina kaverini Jenna tuli meille. Hän halusi ratsastaa Taavilla, joten otin itse Hensun. Hensulla todellakin oli vauhtia, ja Taavi taas pukitteli muutaman kerran laukanostossa, ja kerran ravissa. Hauskaa oli, ja Hensukin sai pitkästä aikaa mennä ja vauhdilla.

Keskiviikkona Jemina tuli meille ja menimme pitkästä aikaa ilman satulaa. Oli kivaa, vaikka kerran melkein putosinkin Taavilta. Mentiin ihan tarhassa ja otettiin hallintaa + tasapainoharjoituksia.

Videot:
Estekisat Somerolla 18.11.2012
Ponit
Ensilumi 2012 (en muista olenko jo näyttänyt, mutta kuitenkin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti