torstai 6. joulukuuta 2012

Taavi ~ Outo poni

Piitkästä aikaa jaksan kirjoitella/on aikaa kirjoitella tännekin. Kirjoitan nyt sen minkä muistan, ja olen melkein varma että päivät menevät pieleen jtai unohdan jotakin. Ja ennen kaikkea hyvää (nyt jo melko mennyttä) itsenäisyyspäivää ja Joulun odotusta!!!

Viimeviikon keskiviikkona Amanda tuli meille, mutta koska ilma oli melko huono, emme edes ajatelleet ratsastavamme. Otimme vain ponit talliin ja harjailtiin niitä siellä. Hensu oli melko äksy, muttä tyytyi ärhentelemään nurkassa. Taavi taas oli tyytyväinen kun pääsi talliin pois myrskystä, sille oli ihan sama
mitä touhusimme sen luona.

Lauantaina olin Taavilla maastossa, ja siitä tein videonkin. Se oli melko säpsy ja toosi reippaalla päällä. Ravissa sai olla vapllaana ettei aivan lähtenyt käsistä, ja etenkin kotiinpäin tullessa se veteli sellaista ravurinravia etten ikinä olisi uskonut siltä. Laukassakin oli tarkoituksena kuvata ihan selästä, mutta kappas, muutin mieleni kun ravissakin oli ongelmia. Onneksi sain Jeminan kuvamaan laukkaa, joten sekin on videossa. Vesilätäköitä pouni edelleen kammoksuu, ja hyvä etten molskahtanut yhteen sellaiseen kun pysähtyi niin äkisti ja järkyttyneenä ja perääntyi muutaman askeleen kun astui lammikkon.




Maanantaina äiti ilmoitti minut ja Jeminan estekisoihin Merjan Tallille, Jeminan puomiluokkaan ja minut 40cm Taavilla.

Tiistaina sitten Jeminan kanssa treenattiin esteitä. Taavi oli ihan outo, se ei reagoinut raippaan juurikaan, mutta pääsi sentään puomit kunnialla. Köhikin todella paljon aluksi, mutta se loppui verryttelyn jälkeen. Kun minä nousin selkään ja kokeilin laukkaa en millään meinannut saada ponskia laukkaamaan. Kun se sitten lopulta laukka oli melko könköttävää ja ihan kummallista. Kokeilin hypätä yhden esteen ja heti sen jälkeen kokeilin hypätä yhden esteen. Heti laskeutuessa maahan tunsin ettei kaikki ollut kunnossa ja seuraavalla raviaskeleella huomasin selästäkin aivan seslvästi Taavin ontuvan oikeaa etujalkaansa. Tulin alas selästä ja tarkistin jalan ja kavion. Ei lämpöä tai muutakaan ongelmallista. Kokeilin vähän talutella sitä, eikä enää mitään. Nousin takaisin selkään ja taluttelin sitä siinä. Kun ongelmia ei ollut kokeilin uudelleen hypätä ja sain heti vastaukseksi ontumista. Jatkoin varovasti ravaamista, ja hetken päästä ontuminenkin loppui. Ihan outoa!






Keskiviikkona ratsastin Taavilla, kokeen vuoksi ja selvittääkseni onko meillä torstaina kisoja. Ontumisesta ei enää ollut merkkiäkään, mutta köhiminen oli kamallaa ja runsasta, joten pakko perua osallistumiset kisoihin.   :( Alkuravien jälkeen köhiminen loppui ja ratsastin melko reippaasti kokeeksi ontuisiko poni, mutta ei. Ensimmäisellä laukannostolla Taavi yritti pukittaa, mutta kompastui/liukastui ja kompuroi polvilleen. Hyvä etten siinä samalla lentänyt selästä. Myöhemmin laukatessa se pelästyi pimeässä autoa ja riistäytyä hetkeksi kauheeaan laukkaan, kunnes sain sen raville muutamia kymmeniä metrejä myöhemmin. Ihan lopuksi se vielä pelästyi meidän omaa autoamme, joten hyppelehti vielä paikallaan. Illalla unohdin ottaa siltä fleece- sekä toppaloimen pois, joten oli niillä sitten yön yli tallissa.

4 kommenttia:

  1. Voi Taavi :c Mut vähä outoo tommonen!! toivottavasti selviää mikä ponskilla on !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mut ei sillä enää oo mitään havaittavissa, ja köhiikin vaan n.kerran aamulla, ratsastaessa ei ollenkaan :D (Koska tuut meille)

      Poista
    2. okei, no hyvä ja kahen viikon päästä, olisin muuten tullut jo tänä viikonloppuna mutta oltiin Jyväskylässä..

      Poista