sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Postaus (myöhässä!)

Tässä nyt sitten se "kiva" postaus, mitä Emppu jo vähän lupailikin Keskiviikosta. Siis keskiviikko 3.10.2012 on kyseessä, eli oltiin Perniössä estetunnilla tälläkertaa "kahestaan".  Tunti oli klo:19-20. Sen päivän vika tunti. Ensin mentiin koulun jälkeen meiän kautta(sieltä haettiin mun kamat) Empulle. Syötiin ja tehtiin jotain ja katottiin Empun kamat valmiiks. Emppu teki eväät ja sillee. Sit päästiin lähtemään. Kun oli kartta ja navigaattori mukana, löydettiin kun löydettiinkin perille. Ei ees eksytty! paitsi viimeisessä tienhaarassa, josta näkyi jo tallipihalle, meinattiin lähtee väärään suuntaan, kiitos minun sekavien ohjeiden :D
Otettiin kamat mukaan ja mentiin tallile päin. Muut oli lähtemäs maastoon. Satu sanoi meidän ratsumme, olevan jo tunnilla ja ohjeisti hoitamaan Sissiä tai Ponitaa. Kierrettyämme kaksi metriä joka suuntaan yltävän kuralammikon, menimme talliin tutkimaan tuntilistoja. Huomasimme että minulla oli Pallero ja Empula Cacru. Katselimme vähän paikkoja ja sillee ja sitten harjasimme Ponitaa. Tamma meinasi ensin lintata Empun seinään, joka meni ottamaan sitä karinasta kiinni. Harjattiin likaista ponia hetki ja sitten palasimme taas katsomaan listaa. Tunnille piti tulla meidän lisäksemme muutama tyttö. He menivät: Ponitalla, Vaavilla, Ladyllä ja sitten jollain Donnalla. Mietin hetken ja päädyin tulokseen, että Donna on joku yksäri. En tiiä oliko se niin, koska se ei tullut tunnille. Muut tytöt tulivat ja alkoivat hoitaa Vaavia ja Ponitaa. Ladykin oli tunnilla.
Kun muut jäivät talliin, me menimme Mervi edellä maneesiin ja tutkimme vähän puomeja ja itse tehtyjä estetolppia. Sitten katselimme muita hevosia, jotka olivat mutatarhoissa. Muut tulivat maastosta ja menivät maneesiin. Mekin menimme ja otimme ratsumme. Nousimme selkään, kun muutkin tulivat paikalle. Aloitimmme tunnin taivuttamalla hevosia oikealle ja vasemmalle. Otimme muutaman temponvaihdoksen ja harjoitusravia. Laukkasimme ympyröitä ja kevyessä istunnassa pitkiä sivuja aina välillä. Pallero meni mulla ihan kivasti, mutta sen laukka oli ihan todella reipasta, siis tosi tosi reipasta! Empulla Cacru taisi mennä ihan kivasti, vähän tahmeutta havaittavissa :D Muilla meni myös kivasti. Ne tytöt oli kyllä taiatavampia kuin me, ne oli kyllä vanhempiakin! jotain about 15-18v? Alettiin hypätä sarjaa, jonka välissä oli 4-5 askelta. Riippui vähän. Se oli ehkä jotain 40-50cm ja sitten tultiin yksittäistä kans. Kaikilla meni hyvin ja Ponitahan innostui, kun alettiin mennä rataa. Se nosti päänsä ylös ja laukkasi ns. paikallaan. Se oli hauskan näköinen. Meillä meni molemmat hevoset vähän laiskasti, mutta radan selvitimme kuitenkin. Mulla ja Paltsulla oli pieni laukan reippaus, mutta muuten laiskuus ongelma. Pallero puski väkisin pienelle ympyrälle, kun piti hypätä sarja, jonka ensimmäinen este olio 60cm okseri ja toinen saman kokoinen pysty. Siinä tuli pienet ylimääräiset voltit, mutta lopuksi kunnialla selvitimme sen kuitenkin. Empulla ja Cacrulla meni tosi hyvin, vähän oli Cacru laiska. Hypyt meni hyvin, vaikka kerran ajautu liian lähelle estettä. hyppäsi kuitenkin. Molemmat pelkäsimme kieltoja, kun esteitä nostettiin. Lopuksi hyppäsimme vielä sarjaa, ensimmäinen 60cm okseri, toinen 90cm pysty. Oli jännää hypätä niin isoa, se olikin uus enkka :D Mulle tuli siis enkat: ratana: 70cm, yks: 90cm :D (tai siis sarjana :D) jee!!! Emppu ja Cacru selvittivät 90cm esteen tosi hyvin, mulla oli pieni vaikeus pysyä satulassa, kun jalustin lähti hypyn jälkeen. Oli kyllä mahti hyppyjen tunti :D Oli tosi kivaa! Pallero is best! <3
Lopuksi hoidettiiin ponit pois ja ne sai palkinnot. Oli kyllä kiva tunti :D En tiiä onko tulossa videoo tai kuvii, mut ne on Empulla. Saattaa tullakkin :D
Oli kyllä kivaa! <3

~ Jemmu

4 kommenttia:

  1. Ehkä miljoona kertaa mainitsit et oli kivaa :) Ja hienoja kirjoitusvirheitä!
    - Monni (Emilia)

    VastaaPoista
  2. Juup, no siellä oli kivaa! Kirjota ite sit, jos kirjotusvirheet häiritsee.

    VastaaPoista