maanantai 15. heinäkuuta 2013

Voisiko paljon paremmin mennäkkään...!

Eli keskiviikkona menin molemmilla poneilla laitumella ilman satulaa. En tehnyt mitään ihmeellistä, Taavilla kevyesti kaikkia askellajeja ja Hensulla vähän enemmän koulujuttuja.

Torstaina olin Taavilla estevalmennuksessa ja tuli ihan kunnolla hypittyä. Seidi oli kuvaamassa. esteinä oli siis pari okseria, portti, kolmen esteen sarja kahden laukka-askeleen väleillä ja näistä sitten erilaisia tehtäviä. Aluksi tultiin okseria pystynä ravista ja laukasta. Sitten treenattiin sarjaa ja sitten kahdenlaisia ratoja. Meillä radan esteistä kolme oli 60cm ja kolme 70cm. =) Tunnin alussa harjoiteltiin esteistunnan, kevyenistunnan ja perusistunnan eroja ja hienosäätöjä. Ja Taavilta löytyi se oma moottori! Hensulla oli vapaata.
  Seidin kuvat ovat myöhässä, joten julkaisen ne myöhemmin!

Perjantaina kävin molemmilla maastossa. Hensulla ilman satulaa, meni kivasti vaikka jarrut olivatkin vähän hukassa... Laukka ei ollut ollenkaan jäykkää ja sain sen työstettyä kivasti ihan maastossakin. Taavillakin oli vauhtia ja viimeisellä laukkapätkällä jarrut katosivat hetkeksi kokonaan.... =D Sitten menin Jennalle ja sieltä lähdettiin Karhunjalan tilalle. Haettiin ensin Funa tarhasta ja hoidettiin se ja sitten Jenna ratsasti sillä laitumella. Sen jälkeen minäkin sain kokeilla ja olihan se ihan peruskva hevonen, mutta ei mielestäni erityisen kiva... Ja kai sen töltinkin olisi pitänyt tehdä vaikutus mutta minulle se kyllä oli vain askellaji muiden joukossa. Taidan olla ähän erikoinen.. Ja sitten haettiin Gledi, hoideltiin se ja Jenna ensin ratsasti sillä ja Gledillä hypättiin ensimmäistä(kö?) kertaa.. Meni siihen nähden hyvin. Sitten minä kokeilin sitäkin ja tuntui kyllä tosi julmalta mennä sellaisen 130cm säkäisen ponin selkään, vaikka se issikka olikin.

Jenna ja Funa
Minä ja Funa
Jenna ja Gledi
Minä ja Gledi
Lauantaina hyppäsin Taavilla, kun olen taas jo suunnitellu ensikuuhun kisoja.. Ja siis sieltä olen katsellut seurakisojen 70cm luokkia, johon tähdätään. No rakentelin sitten radan jossa oli ensin 75cm trippeli, sitten kahden laukka-askeleen sarja jossa A-osa 60cm ja B-osa 75cm ja viimeinen pysty 75cm. Hyppäsin kaksi verryttelyhyppyä ja menin radan kahdesti. Ensimmäisellä kerralla meni hyvin puhtaasti mutta moottori hävisi ja toisella kerralla meni jo hyvin.Sitten sain jostain ihme idean nostaa esteitä tällaisiksi. Ensimmäinen pysty 90cm, sarja samankokoinen ja viimeinen pysty 100cm. Se jopa meni niin hyvin että vasta viimeiselle tuli pudotus!! Ja Hensulla menin vielä kymmenen aikoihin koulua tähdäten seurakisojen raviohjelman ponin kehnon laukan takia...


Sunnuntaina kaverini Kristiina tuli meille muutamiksi öiksi. Päivemmällä Jenna oli meillä, ja hän hyppäsi Hensulla. Ilman satulaa ja Hensu ja Jenna ei ollut hirmu toimiva yhdistelmä, ja siksipä nämä hypyt koostuivatkin enemmän kielloista. Rataa pari ei edes yrittänyt, mutta minä halusin sitten hypätä sen miniradan. Ja menikin ihan hyvin. Illalla sitten Kristiina meni Taavilla perusharjoittelua käynnissä ja ravissa ja hyvin oli vielä muistissa asiat, joita viimeksi opeteltiin. Kevennys sujui ja perus ratsastusradan tietkin olivat kunnossa.


Krisse ja Taavi
Kevennyksen kertausta.

4 kommenttia:

  1. Heip!

    olen jo monta viikkoa odottanut uusia postauksia. koska niitä tulee taas;) ne on niin kivoja.

    Miten koulu on alkanut? Nyt on ainakin tosi pitkiä päiviä:( Pystytkö tekemään läksyjä bussissa? niitä kun tulee varmaan kiitettävästi.

    kipa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen älypitkän postauksen sitten kun olen saanut ulkoasun kuntoon =)

      Koulussa on mennyt tosi kivasti ja bussissa pystyy tekemään läksyt, niin kotona ei hirveästi tarvitse tehdä. Kaiki opettajat ovat mukavia ja olen saanut uusia ihania kavereita luokalta!

      Poista
  2. Koska postaat taas? :) Hensu on ihana!<3<3 Mitä sille kuuluu??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun saan ulkoasun muokattua. Ja Hensu on paras, kiva jos pidät siitä =) Hensulle kuuluu van hyvää, vanha mamma on niin voimissaan että hirvittää kun ei meinaa taidot riittää sen pitelemisessä silloin tällöin.. =D

      Poista